ɫɫ

Uutiset

Uudet mittausmenetelmät tunnistavat sisäilman haitta-aineet ennen niiden aiheuttamia ongelmia

Sisäilmaongelmien selvittäminen on salapoliisityötä, jossa tarvitaan hyviä instrumentteja ongelmien syiden ja lähteiden selvittämiseen.
Mittauskammiokokeissa on huomattu, että vesiaerosolit voivat kuljettaa normaaleissa sisäolosuhteissa haihtumattomia kemikaaleja. Tutkittavat aineet sijoitetaan kammion pohjalle. Ilman kostuttamisen jälkeen niitä voidaan havaita ilmasta TVOC-antureilla ja jäähdytyselementillä pulloon tiivistetystä vedestä analysaattoreilla.

Uudet kehitteillä olevat mittausmenetelmät auttavat piilossa olevien ongelmalähteiden löytämisessä ajoissa.

Vuonna 2016 alkaneen Sisäilmapoliisi-tutkimushankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä, joilla saadaan tietoa sisäilman koetusta ja mitatusta laadusta reaaliaikaisesti ja kustannustehokkaasti. Hankkeessa kehitetään uusia instrumentteja ja menetelmiä, joiden avulla voidaan mitata, tunnistaa ja paikantaa sisäilman haitta-aineiden lähteitä rakennuksissa. Lisäksi hankkeessa tutkitaan ja kehitetään internet-pohjaista järjestelmää koetun ja mitatun sisäilman laatutiedon keräämiseen, tallentamiseen ja analysointiin, sekä tutkitaan kuinka mittaustiedon, käyttäjäpalautteen ja dynaamisten haitta-aineiden syntyä kuvaavien mallien avulla voidaan ennakoida ja ehkäistä sisäilmaongelmien pahenemista ja syntymistä.

Uusien menetelmien avulla sisäilmaongelmiin kyetään puuttumaan aiempaa tehokkaammin ja varhaisemmassa vaiheessa.

Tällä hetkellä kehitteillä on laitteisto, joka tiivistää vettä ilmasta, mittaa reaaliaikaisesti veden pintajännitystä ja sähkönjohtokykyä, sekä kerää vesinäytteen myöhempää analyysiä varten. Laboratoriokokeissa (kuva 1) on voitu osoittaa, että pienet aerosolina esiintyvät vesipisarat kuljettavat haitta-aineita mukanaan. Tiivistettyä vettä voidaan analysoida toksisuustestein ja kapillaarielektroforeesimenetelmällä haitta-aineiden tunnistamiseksi.

Toinen kehitteillä oleva mittausjärjestelmä pystyy tunnistamaan rikkivedyn sisäilmasta. Rikkivety eli vetysulfidi on pieninäkin pitoisuuksina ongelmallinen. Sitä voi tulla sisäilmaan muun muassa viemäreistä ja kosteuden vaurioittamista kipsimateriaaleista. Hopea tummuu ilmassa olevien sulfidien takia. Hopean tummumista mittaamalla voidaan todeta, onko ilmassa sulfidikaasuja.

”Molemmat kehitteillä olevat uudet menetelmät mahdollistavat sisäilmaongelmien lähteiden havaitsemisen ja eliminoinnin jo ennen kuin niistä on aiheutunut haittaa tilankäyttäjälle”, kommentoi projektin vastaava johtaja professori Arto Visala projektin tuloksia.

Hankkeeseen osallistuvien yritysten tavoitteena on kehittää sisäilman mittausosaamistaan sekä kaupallistaa ja ottaa käyttöön hankkeen tuloksia tuotekehityksessä ja palveluliiketoiminnassa.

InspectorSec Oy, RF SensIT Oy, Oy Ilmastointimittaus Lind Oy, SmartWatcher Oy ja Spira Oy tekevät mittausjärjestelmiä, joiden avulla voidaan havaita sisäilmaongelmia. L&T Korjausrakentaminen Oy, Sisäilmatutkimuspalvelut Elisa Aattela ja Cramo Finland Oy käyttävät sisäilman mittausjärjestelmiä palveluliiketoiminnassa. Dynaamiset rakenteet ry ja Termex-Eriste Oy kehittävät uusia ympäristöystävällisiä eristemateriaaleja, joista ei synny haitta-aineita sisäilmaan. Aalto-yliopistokiinteistöt Oy omistaa ja hallinnoi kiinteistöjä, joissa mahdolliset sisäilmaongelmat halutaan havaita jo syntyvaiheessaan. Jokainen yritys hyödyntää omalla tavallaan projektin tuloksia. Sisäilmapoliisi-projekti jatkuu vuoden 2018 loppuun.

۳ٱ԰쾱ö:
Professori Arto Visala, Aalto-yliopisto, sähkötekniikan ja automaation laitos
puh. 050 575 5936
arto.visala@aalto.fi

Apulaisprofessori Heidi Salonen, Aalto-yliopisto, rakennustekniikan laitos
puh. 050 597 1173
heidi.salonen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.