ɫɫ

Uutiset

Uudessa yhteistyöhankkeessa kehitetään ongelmaperustaista oppimista Etelä-Aasiassa

Aalto Global Impactin vetämän Erasmus+-hankkeen tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden ja yliopistojen valmiuksia tarttua globaaleihin kehityshaasteisiin.
SGT_Aalto_Nepal_Kristjana_Adalgeirsdottir

on saanut miljoonan euron maksimirahoituksen Euroopan komissiolta uuteen yhteistyöhankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää ongelmaperustaista oppimista Etelä-Aasiassa. Rahoitus myönnetään Erasmus+ Higher Education – International Capacity Building -ohjelmasta.

Strengthening problem-based learning in South Asian Universities -hankkeessa on mukana Aalto-yliopiston lisäksi yhdeksän yliopistoa Intiassa, Nepalissa, Bhutanissa, Alankomaissa ja Liettuassa.

Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan globaaleihin kestävän kehityksen haasteisiin tarttuvia monitieteisiä projektikursseja kumppaniyliopistoissa. Samalla vahvistetaan opettajien koulutuksen ja verkostojen rakentamisen avulla yliopistojen valmiuksia sisällyttää ongelmaperustaista oppimista (Problem-based learning, PBL) opetukseensa ja opetusohjelmaansa.

Hankkeeseen kuuluu vuosittain kolme aasialaisten yliopistojen valitsemaa, paikallisen yhteisön tarpeista nousevaa kestävän kehityksen haastetta, joiden ympärille opetus ja opiskelijayhteistyö rakennetaan.

”Hanke edistää sekä opiskelijoiden oppimista haastavissa kestävän kehityksen kysymyksissä että yliopistojen kansainvälistä verkottumista ja opetuksen kehittämistä. Opiskelijat käsittelevät vertaisryhmissä konkreettisia kehitysongelmia ja oppivat toimimaan monikulttuurisissa ympäristöissä. Opettajat puolestaan työstävät opetusmetodeja ja luovat kansainvälisiä suuntaviivoja paikallisyhteisöjä tukevan ongelmalähtöisen opetuksen malleiksi”, hankkeen vetäjä Riina Subra sanoo.

Kehitysprojekteissa tehdään läheistä yhteistyötä muun muassa kansalaisjärjestöjen, yritysten ja paikallisten viranomaisten kanssa. Ensimmäinen yhteistyöprojekti keskittyy maanjäristyksen jälkeiseen jälleenrakennukseen Nepalissa.

“PBL-hanke on hyvä keino motivoida uutta opiskelijasukupolvea luovaan oppimiseen ja rakentaa siteitä yliopiston ja paikallisten yhteisöjen välillä", sanoo rakennustekniikan laitoksen johtaja Lena Sthapit nepalilaisesta Asian Institute of Technology & Managementista.

AGI koordinoi myös vuonna 2017 käynnistynyttä hanketta, jossa Aalto-yliopiston ja kumppaniyliopistojen opiskelijat työstävät kestävän kehityksen haasteita Keniassa, Tansaniassa ja Ugandassa.

"Hankkeessa kehitetty vertaisoppimisen malli on tuottanut aktiivista yhteistyötä ja oppimistuloksia sekä Suomessa että kumppanimaissa. Se on johtanut uusien kurssikokonaisuuksien ja monitieteisen opetuksen syntymiseen Itä-Afrikan yliopistoissa", Riina Subra kertoo.

"Aalto-yliopiston eri koulujen opiskelijat voivat päästä mukaan PBL South Asia -hankkeisiin kuuluviin projekteihin esimerkiksi poikkitieteellisten Creative Sustainability- ja International Design Business Management- maisteriohjelmien, Sustainable Global Technologies -studiokurssin sekä sähkötekniikan ja insinööritieteiden korkeakoulujen maisteriohjelmien kautta", kertoo AGI:n johtaja Teija Lehtonen.

Mukana hankkeessa ovat Aalto-yliopiston lisäksi seuraavat yliopistot:

  • Asian Institute of Technology & Management, Nepal
  • Delft University of Technology, Alankomaat
  • Indian Institute of Technology Bombay, Intia
  • Indian Institute of Science Bangalore, Intia
  • Kathmandu University, Nepal
  • Kaunas University of Technology, Liettua
  • Nepal Engineering College, Nepal
  • Royal University of Bhutan, Bhutan
  • Sagarmatha Engineering College, Nepal
     

Kuva: Sustainable Global Technologies -studiokurssin opiskelijat Nepalissa vuonna 2017. Kuvaaja: Kristjana Adalgeirsdottir.

äپٴDz:

Teija Lehtonen, johtaja, Aalto Global Impact
0400 618328
teija.lehtonen@aalto.fi

Riina Subra, Senior Manager, Aalto Global Impact
riina.subra@aalto.fi 
050 4066251

Aalto Global Impact edistää globaalia kestävää kehitystä Aalto-yliopiston tutkimuksessa ja opetuksessa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.