UPM luovuttaa Kemian tekniikan korkeakoululle 10 000 kirurgista kasvosuojainta
”Kemian tekniikan korkeakoulusta valmistuu luonnonvarojen ja uusien materiaalien kestävän käytön ammattilaisia, joten alan koulutuksen edistäminen on meille tärkeää”, sanoo UPM:n sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela.
”Meillä noin 30 % opetuksesta pyritään syksyn aikana toteuttamaan kontaktiopetuksena erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen. Olemme priorisoineet ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja tietenkin laboratoriokurssit ovat toimintamme ydintä. Olemme kiitollisia UPM:ltä saamastamme tuesta. Tämä maskiluovutus edistää opiskelijoidemme turvallista opiskelua tänä syksynä”, kertoo opetuksesta vastaava varadekaani Jouni Paltakari Kemian tekniikan korkeakoulusta.
Kemian tekniikka antaa työvälineet maailman muuttamiseen. Tieteenalalla on keskeinen rooli niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin bio- ja kiertotalouden edistämisessäkin. Kemian tekniikan korkeakoululla on vahva vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja opiskelijamme ovat erittäin kysyttyjä huippuammattilaisia Suomen tärkeimmillä vientialoilla. Kemian tekniikan korkeakoulussa opiskelee lähes 1 000 perustutkinto-opiskelijaa ja 140 tohtoriopiskelijaa.
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.