ɫɫÀ²

Uutiset

UNITE!-yliopistoverkosto juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana UNITE! on sekä pystyttänyt yhteistä perustaansa että päässyt toteuttamaan ensimmäisiä hankkeitaan.
Participants discussing on a break.
UNITE!-työkokous Aalto-yliopistossa helmikuussa 2020. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Vuosi sitten Euroopan komissio valitsi UNITE!-verkoston yhdeksi seitsemästätoista eurooppalaisesta korkeakouluverkostosta pilotoimaan uusia malleja tulevaisuuden eurooppalaisen korkeakoulualueen rakentamiseksi. Ensimmäisen toimintavuotensa aikana UNITE! on sekä pystyttänyt yhteistä perustaansa että päässyt toteuttamaan ensimmäisiä hankkeitaan, jotka ovat suoraan hyödyksi opiskelijoille, opettajille ja muulle henkilöstölle.

Tietoa tapahtumista, tilaisuuksista ja henkilöstökoulutuksista, joita UNITE!-yliopistot järjestävät ja jotka ovat avoinna myös Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilöstölle, jaetaan Aallon sisäisellä UNITE!-postituslistalla. Olethan yhteydessä Johanna Kailaan (johanna.kaila@aalto.fi), mikäli haluat liittyä tälle listalle ja pysyä ajan tasalla UNITE!-verkoston tapahtumista.

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite!...

Lue lisää
Unite! logo
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.