ɫɫ

Uutiset

Tuudittava patja hurmasi Slushissa

Aalto-yliopiston ständillä esitellään yli 40 startuppia.
Tuudittavan patjan lisäksi Aallon ständillä yleisöä houkutteli muun muassa Arvi-robotti.

Loppuunmyydyn Slushin 15 000 vierasta täyttivät Messukeskuksen keskiviikkona, ja ensimmäistä kertaa partnerina tapahtumaan osallistuneen Aallon ständillä riittikin tungosta. Erityisen paljon kiinnostusta herättivät yliopistosta ponnistaneet startupit. Esittäytymässä olivat muun muassa tuudittavaa vauvanpatjaa valmistava Familings ja kaverien väliseen kulunjakoon ja velkojen hallintaan mobiilisovelluksen kehittänyt Scrooge.

Ständillä esittäytyvät myös Aallon monet yrittäjyystoimijat, kuten Aalto Ventures Program.

Aalto-yliopiston ympärille syntyneestä innovaatioekosysteemistä ponnistaa vuosittain 70–100 uutta yritystä. Tänään torstaina Aallon ständillä ovat mukana esimerkiksi uudenlainen muodin markkinapaikka Stylewhile, digitaalisten ratkaisujen pelillistämiseen erikoistunut Richen sekä mikrosatelliittipalvelua tuottava, tutkimusprojektista alkunsa saanut ICEYE.

Lue myös: Yrittäjyystoimijat Aallossa

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.