ɫɫ

Uutiset

Tutkimusperusteista päätöksentekoa koulutuspolitiikkaan

Uusi Koulutuksen tulevaisuus EDUCA -lippulaiva tuo yhteen aineistoja ja koulutuksen tutkijoita ennennäkemättömällä tavalla ja syventää merkittävästi koulutuspolitiikan tutkimusperusteisuutta.
Professor Matti Sarvimäki gives a presentation on a stage.
Taloustieteen professori Matti Sarvimäki toimii yhtenä varajohtajana Koulutuksen tulevaisuus EDUCA -lippulaivassa. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Koulumaailman haasteet vaativat tutkimukseen perustuvia korjaustoimia: oppimistulokset laskevat ja koulunkäynnin keskeyttäminen lisääntyy. Samalla teknologiset innovaatiot ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrän kasvu muokkaavat opetusta ja opiskelutapoja.

Suomen Akatemian uusi lippulaiva Koulutuksen tulevaisuus EDUCA yhdistää kasvatustieteen, psykologian, oppimisanalytiikan, sosiologian ja taloustieteen asiantuntemuksen koulutussektorin tutkimukseen ja kehittämistyöhön. 

Lippulaivan konsortion muodostavat Aalto-yliopiston sekä Jyväskylän, Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijat. Sitä johtaa Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen ja Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Sarvimäki toimii yhtenä sen varajohtajista. Kaikkiaan konsortio kokoaa yhteistyöhön satoja tutkijoita Suomesta ja ulkomaisista huippuyliopistoista, kuten Harvardista, Yalesta ja Oxfordista.

Lippulaiva vahvistaa koulutuspoliittisten päätösten ja kokeilujen tutkimusperusteisuutta sekä opettajien ja johtajien osaamista. Tutkimus lisää ymmärrystä yksilöllisten ja sosiaalisten oppimisprosessien variaatiosta, optimaalisista oppimistilanteista ja koulutukseen kiinnittymisen haasteista, sekä skaalautuvien opetusteknologisten ratkaisujen vaikuttavuudesta.

”EDUCA tuo yhteen aineistoja ja koulutuksen tutkijoita ennennäkemättömällä tavalla ja syventää merkittävästi koulutuspolitiikan tutkimusperusteisuutta”, professori Matti Sarvimäki iloitsee.

EDUCA-lippulaivassa rakennettavan aineistoinfrastruktuurin avulla pystytään keräämään erittäin laajoja aineistoja oppijoiden oppimistuloksista, oppimisvaikeuksista, motivaatiosta ja hyvinvoinnista. Nämä tiedot voidaan myös yhdistää jo olemassa oleviin rekisteriaineistoihin, mikä mahdollistaa monipuolisen ja monitieteisen aineistoanalyysin. Lisäksi voidaan kehittää oppijoiden tarpeisiin vastaavia skaalautuvia digitaalisia interventioita ja tutkia niiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Aineistoinfrastruktuuri tullaan myös avaamaan laajasti tutkijoiden käyttöön. 

”Tutkimusperusteisen tiedon tarve koulutuksen ja opetuksen uudistamiseen liittyvässä päätöksenteossa niin Suomessa kuin maailmassa on ilmeinen. Haasteet ovat yhteisiä, mutta ratkaisut eivät ole tyypillisesti olleet tutkimusperusteisia. EDUCA-lippulaiva tulee vastaamaan tähän haasteeseen”, arvioi Marja-Kristiina Lerkkanen.

”EDUCA-ekosysteemi on maailmassa uniikki. Se pohjautuu Unescon palkitsemaan digitaaliseen ViLLE-oppimisympäristöön, joka on jo nyt käytössä yli 70 prosentissa suomalaisista kouluista ja useassa kymmenessä maassa. Se mahdollistaa tutkimuspohjaiset ja skaalautuvat yksilölliset ja ryhmäkohtaiset analyysit ja interventiot luokkahuonetasolta kansalliselle tasolle saakka. EDUCA-ekosysteemi mahdollistaa saumattoman yhteistyön oppijoiden, opettajien sekä tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kanssa”, sanoo professori Mikko-Jussi Laakso Turun yliopistosta. 

Uusi lippulaiva kokoaa kvanttiteknologian huippuosaamista

Aalto-yliopisto on mukana myös Suomen Akatemian kolmessa muussa uudessa lippulaivassa – digitaalisen vesiosaamisen, koulutuksen sekä matemaattisen kuvantamisen ja mallintamisen lippulaivoissa.

Lue lisää
Iines Jakovlev: Hidden Lake Photo: Anne Kinnunen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.