ɫɫÀ²

Uutiset

Tutkijatohtoreille tunnustusta esimerkillisestä vertaisarvioimisesta

Tutkijatohtorit Mikko Vehkaperä ja Taneli Riihonen ovat saaneet Exemplary Reviewer 2015 -kunniamaininnat.

Tutkijatohtorit Mikko Vehkaperä ja Taneli Riihonen signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselta ovat saaneet -kunniamaininnat ammatillisesta vapaaehtoistyöstä tiedeartikkelien vertaisarvioijina. Palkinnon antajana oli , jota voidaan pitää tietoliikennetekniikan arvostetuimpana tieteellisenä aikakauslehtenä.

Kyseiset kunniamaininnat ja diplomit jaettiin vain alle 2 % parhaimmistolle tuhansista arviointiin osallistuneista ympäri maailmaa. Vehkaperän ja Riihosen saamat palkinnot ovat henkilökohtaisia ja riippumattomia toisistaan huolimatta siitä, että ne osuivat samaan tutkimusryhmään.

TkT Riihonen on kuluvan vuoden ajan Aalto-yliopiston lähettämänä postdoc-tutkijavaihdossa Columbian yliopistossa New Yorkin kaupungissa ja säännöllisen vertaisarviointiin osallistumisen lisäksi kuuluu IEEE Communications Letters -lehden toimituskuntaan.

TkT Vehkaperä tekee tietoliikennetekniikan signaalinkäsittelyn tutkimusta Suomen Akatemian kolmivuotisen tutkijatohtorin pestin turvin ja sen ohella luentovelvollisuuksien lisäksi suorittaa yliopisto-opettajan pedagogisia opintoja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.