ɫɫ

Uutiset

Tuhannen oppilaskävijän raja meni rikki Lumartsissa

LUMA-keskuksen laboratorion opintokäynnit kiinnostavat koululaisia vuosi vuodelta enemmän.
Lauttasaaren yhteiskoululaiset analysoivat mikroskoopin avulla hiusten koostumusta.

LUMA-keskus Aalto käynnisti toimintansa vuonna 2013. Toiminnalla innostetaan lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden, tietotekniikan ja teknologian opiskeluun ja harrastuneisuuteen. Opiskelijat voivat vierailla Lumarts-laboratoriossa, jossa käynnit painottuvat käytännön läheisiin tehtäviin näissä aiheissa.

Kevään tuhannes oppilas vieraili Lumartsissa toukokuussa. Kävijämäärä ennätys rikkoutuu tänä vuonna.

– Opintokäyntejä odotetaan tänä keväänä jo yhteensä 1200, kun lukumäärä koko viime vuonna oli saman verran, iloitsee projektipäällikkö Pirjo Putila. Kaukaisimmat koululaiset ovat tulleet aina Muhokselta asti.  

Lukiolaiset rikospoliisien saappaissa

Opintokäyntien avulla saadaan myös lisättyä kaikenikäisten koululaisten tietoisuutta luonnontieteellisistä ja matemaattisista aineista. Monesti laboratoriossa on myös mahdollisuus tehdä jotain sellaista, mikä ei omalla koululla onnistu.

Toukokuisella käynnillä ryhmä lukion oppilaita Lauttasaaren yhteiskoulusta sovitteli innokkaina valkoisia laboratoriotakkeja päälleen ennen vierailun alkamista. Kuten oikeissakin laboratorio-olosuhteissa, takit puettiin päälle laboratorion ulkopuolella ennen tositoimiin ryhtymistä. Tällä kertaa LYKin ryhmän mukana oli myös kansainvälisiä oppilasvieraita saksalaisesta ystävyyskoulusta, Wuppertalista.

– Pyrin tuomaan tänne oppilasryhmäni vierailulle, jos vain mahdollista, kertoi opettaja Elina Rautiainen-Heinonen. Käynnit ovat olleet kaikin puolin hyödyllisiä ja kiinnostavia.

Päivän teemana oli kemia ja rikoslaboratorio, jossa tutkittiin mm. hiusnäytteitä mikroskoopilla ja sormenjälkiä.

Mahdollisia verijäämiä tutkittiin kuten CSI:ssa luminolin avulla.

Lukiolaiset ja heidän saksalaiset vieraansa tarttuivat innolla tehtäviin, joita oli kolme erilaista. Sormenjälkijauhetta ripoteltiin lasin pintaan ja tämän jälkeen siihen painettiin oma peukalo ja lopuksi koko ryhmän jäljet kerättiin yhteen paperiin.

Toisessa tehtävässä hiuksia tutkittiin mikroskoopilla ja kolmannessa valaistiin ”verijälkiä” luminoli-liuoksella. Tehtävässä aikaansaatu valoefekti herätti ihastuneita reaktiota suojalasien takana.

– Tämähän toimii, oppilaiden joukosta kuului innokasta kuhinaa, kun liuoksella onnistuttiin valaisemaan verijäämiä sisältäviä tahroja.

Opintokäyntien aikana saadut oivallukset ja innostus tieteen tekemiseen on onnistunutta LUMA-toimintaa parhaimmillaan.

****

LUMA-toimintaa Otaniemessä

Toiminnan tavoitteena on tukea ja edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista kaikilla asteilla sekä lasten ja nuorten harrastuneisuutta näissä aiheissa.

LUMA-keskus Aallon Lumarts-laboratorio sijaitsee Otaniemen kampuksella. Laboratoriota käytetään luonnontieteiden ja biotaiteiden opetukseen: .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.