ɫɫ

Uutiset

Tietotekniikka tarvitsee koodareiden ohella myös ihmisestä kiinnostuneita osaajia

Maisteriopinnoissaan ohjelmisto- ja palvelusuunnitteluun perehtyvä Emmi Kranz haluaa lähestyä teknologiaa ihmisläheisesti.
Master's student Emmi Krantz standing outside / Aalto University School of Science, Department of Computer Science
Emmi Kranz löysi oman paikkansa Software and Service Engineering -pääaineesta. Kuva: Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto

Software and Service Engineering -pääainetta opiskeleva Emmi Kranz kohtasi tietotekniikan kandiopiskelijana pienen kriisin. Tietotekniikka – joka oli teknologian ja pelien keskellä kasvaneelle ollut luonteva opiskeluvaihtoehto – ei yhtäkkiä tuntunutkaan omalta. ”Tietotekniikka kiinnosti minua alun perin siksi, että arvelin kyberturvallisuuden olevan minun juttuni. Mutta sitten huomasin, että se olikin liian laajaa ja teknistä”, Kranz sanoo.

Hän yritti jopa vaihtaa pääainettaan tietotekniikasta informaatioverkostoihin. Kun se ei onnistunut, hän sisuuntui ja päätti löytää tietotekniikan opiskelijoiden joukosta oman paikkansa. ”Huomasin, että tietotekniikassa ei ole kauheasti kaltaisiani ihmisiä, joten päättelin sen tarkoittavan, että minua tarvitaan ja minulle on varmasti myös työpaikkoja.”

Nyt Kranz on toisen vuoden maisteriopiskelija ja suosittelee maisteriohjelmaansa lämpimästi. Software and Service Engineering -pääaineessa on varaa valita ja suuntautua siihen, mikä itseä kiinnostaa. Pääaineen tavoitteena on opettaa opiskelijoille taitoja, joita tarvitaan nykyaikaisissa organisaatioissa. He oppivat suunnittelemaan, kehittämään ja hallitsemaan digitaalisia tuotteita ja palveluita. Maisteriopinnot kehittävät myös kykyä ratkaista monimutkaisia ongelmia, joihin vaikuttavat niin inhimilliset, yhteiskuntaan kuin organisaatioon liittyvät tekijät.

Pääaine sopii Kranzin mielestä niille, jotka pitävät muita tietotekniikan aloja liian teknisenä. Tietotekniikan ala tarvitsee muitakin kuin koodareita. ”Tietotekniikassa ihmisyys tulee usein vasta sellaisena jälkiajatuksena: kehitetään joku hieno käyttöliittymä ja vasta sitten tajutaan, että eihän kukaan osaa käyttää tätä.”

Kranz haluaa lähestyä teknologiaa ja muitakin asioita ihmisläheisesti. Hän on kiinnostunut myös muun muassa siitä, miten ihmisten välinen ryhmähenki syntyy sekä miten ihmiset muodostavat ryhmiä. Se on saanut hänet lähtemään myös vaihto-opiskelijoiden tutoriksi sekä vetämään Marttakerhoa.

Marttakerho on tarkoitettu opiskelijoille, jotka kaipaavat yhteistä tekemistä mutta eivät välttämättä riehakkaita bileitä. ”Ideana on, että olemme yhdessä, juttelemme ja teemme käsillä asioita, kuten virkkaamme tai leivomme pullaa.”

Haaveena työ, joka yhdistää teknologiaa ja työtä ihmisten kanssa

Kranz sanoo olleensa nuorempana hiljainen nörttityttö, joka tykkäsi pelata, lukea fantasiakirjoja ja tanssia. Kotona tietotekniikka oli vahvasti läsnä, sillä myös Kranzin isä pelasi paljon tietokonepelejä ja tiesi paljon tietokoneista.

Tietotekniikassa ei ole kauheasti kaltaisiani ihmisiä, joten päättelin sen tarkoittavan, että minua tarvitaan.

Emmi Kranz

Taiteesta kiinnostunut Kranz harkitsi lukion jälkeen myös humanististen aineiden – esimerkiksi historian, äidinkielen tai englannin – opiskelua. Lopulta hän kuitenkin päätti, ettei halua tehdä kirjoitus- ja historiaharrastuksistaan työtä. Se on ollut oikea valinta. ”Nyt ne ovat sellainen oma pakoreittini: jos matikka tai koodaaminen alkaa ärsyttää, pakenen niitä historian, fantasian tai minkä milloinkin pariin.”

Opintojensa ohella Kranz on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä. Hän on työskennellyt pienen peliyhtiön community managerina, lentoemäntänä ja nyt freelancerina laatutestauksen parissa. ”Tykkään kokeilla kaikkea, mikä on uutta ja erilaista. Kyllästyn nopeasti, jos teen vain yhtä asiaa.”

Tarkkoja urasuunnitelmia Kranzilla ei vielä ole, mutta valmistumisensa jälkeen hän toivoo voivansa työskennellä esimerkiksi projektinhallinnan parissa. Eräällä maisterivaiheen kurssilla käsiteltiin teknologiayhtiö Ericssonin siirtymistä ketterään kehitykseen (agile methodologies). Siinä on kyse ihmisiin ja lopputulokseen keskittyvästä tavasta kehittää ohjelmistoja niin, että työssä huomioidaan muuttuva maailma. ”Sen tutkiminen kiinnostaisi minua ja myös Ericsson yrityksenä kuulostaa mielenkiintoiselta.”

Tärkeää on joka tapauksessa päästä yhdistämään teknistä osaamista työhön ihmisten kanssa. Kranz on todella tyytyväinen siihen, että päätti jatkaa tietotekniikan opintojaan, vaikka ne eivät aina tuntuneetkaan aivan omalta jutulta. Hän kannustaa myös muita opiskelijoita puskemaan eteenpäin, vaikka välillä opiskelu olisi vaikeaa. ”Nyt maisterivaiheessa tuntuu siltä, että menee kauhean hyvin ja että kannatti jaksaa.”

Emmi Kranzin potrettikuva
Kuva: Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto

Emmi Kranz

Koulutus: Tekniikan kandidaatti (tietotekniikka)

Asuu Espoossa

On kotoisin Բä

Suurin opintoihin liittyvä saavutus: ”Olin viime lukuvuoden Software Project -kurssilla kandivaiheen opiskelijoiden scrum masterina. Tiimini voitti siitä laatupalkinnon, mistä olen tosi ylpeä.”

On myös

Historiahullu. ”Kirjoitan huvikseni historiallista fiktiota ja tutkin sitä varten historiaa. Tykkään lukea henkilöistä ja tapahtumista ja miettiä, millaisia historialliset henkilöt olisivat, jos he eläisivät nykyajassa.”

Työskennellyt vuoden lentoemäntänä. ”Jäin reilu vuosi sitten ilman kesätöitä ja huomasin, että Finnairilla on haku auki. Lentoemännän työ kiinnosti jo lukion jälkeen. Silloin olin liian lyhyt hakemaan, mutta nyt pituusrajaa oli laskettu. Lentoemäntänä pääsin lentämään ympäri maailmaa. Lensin mieluiten Aasiaan. Se innosti myös hakemaan vaihtoon Kiinaan, mihin minun on tarkoitus lähteä opiskelemaan keväällä 2021. Kiinan kulttuuri ja maa itsessään kiinnostavat. Aion suorittaa arkkitehtuuriin ja arkkitehtuurin historiaan liittyviä kursseja.”

Muuttunut viherpeukaloksi koronakevään jäljiltä. ”Innostuin ylläpitämään kasveja ja se lähti sitten vähän käsistä. Nyt kämppämme on täynnä viherkasveja. Niitä myös kuolee jatkuvasti, mutta virheistä oppii. Vinkkini viherkasvien hoitoon onkin varmaan se, että täytyy olla sinnikäs. Hiljattain kasveihini tuli kirvoja, joita olen poistanut puuterisudilla. Nyt ne voivat taas ihan hyvin.”

Lue lisää

Perustieteiden korkeakoulun opiskelijoita kandikeskuksessa. Kuva: Matti Ahlgren.

Software Engineering, Master of Science (Technology)

Ohjelmistotuotanto on muutakin kuin ohjelmointia – opit rakentamaan ja hallinnoimaan teknologiaa, joka palvelee yrityksiä ja yhteiskuntaa tekoälyn aikakaudella.

Koulutustarjonta
Tietotekniikan laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.