Tiede, teknologia, taide ja talous kohtaavat Aalto Festival -tapahtumissa
Joka vuosi toukokuussa Aalto-yliopiston opiskelijat, opettajat ja tutkijat esittelevät vuoden aikana toteuttamiaan projekteja. Töitä esitellään erilaisin tavoin, mukana on niin näyttelyitä, seminaareja, luentoja kuin juhliakin.
"Toukokuu on suosikkiaikani vuodesta. On mahtavaa nähdä yliopistossa tehdyn monimuotoisen työn puhkeavan kukoistukseen", sanoo Aalto-yliopiston taiteellisen toiminnan vararehtori Anna Valtonen.
Vuosittainen muotinäytös laajentuu tänä vuonna kokonaiseksi muotiin keskittyneeksi viikoksi. Viikkoon sisältyy esimerkiksi Fashion Seminar 28.5. ja kansainvälisen menestyksen saavuttanut muotinäytös ±·Ã¤²â³Ùö²õ19, joka järjestetään Kaapelitehtaalla 29.5.
Sustainability Science Days -tapahtuma lähestyy YK:n kestävän kehityksen tavoitteita yleisötilaisuuksien kautta sekä tutkimusta ja käytäntöä lähentävissä keskustelutilaisuuksissa. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa 9.-10.5.
Aalto Festival pitää sisällään yli 60 tapahtumaa toukokuun aikana. Edellä mainittujen lisäksi mukana ovat muun muassa jo 22. kertaa järjestettävä Product Design Gala (17.5.), joka esittelee yritysten ja opiskelijoiden yhteisiä tuotekehitysprojekteja Design Factorylla, sekä kampuksen luovien alojen ekosysteemiin keskittynyt Hook '19 -tapahtuma (8.5.).
"On vaikea sisällyttää kaikkea yliopistossa tehtyä työtä yhteen tapahtumaan. Sitä varten meidän tulisi toteuttaa festivaali ympärivuotisesti. Toukokuu toimii näyteikkunana koko vuoden saavutuksiin ja kerää niistä loistokkaimmat", Valtonen muistuttaa.
Aalto Festival järjestetään 8.–31.5.2019. Koko ohjelmisto löytyy osoitteesta aalto.fi/aaltofestival.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Lue lisää uutisia
ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla
Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi
Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.