ɫɫÀ²

Uutiset

Tekoäly tukemassa monialaisen koulutuksen järjestämistä

Aalto-yliopiston kokeiluprojektissa semanttisen hakuteknologian avulla etsittiin Aalto-yliopiston professoreista opettajia FITech Summer Boost -kurssille sekä kohdennettiin kurssi sellaisille opiskelijoille, jotka kurssihistoriansa puolesta voisivat olla siitä kiinnostuneita.
artificial intelligence in education

Nykypäivän opiskelija kohtaa työelämässä muuttuvan, mutkikkaan ja maailmanlaajuisen tietotalouden sekä uudenlaisia tehtäviä, joissa taitoja täytyy soveltaa luovasti. Meritekniikan kaltaiset perinteiset teollisuusalat vaativat työntekijöiltään yhä enemmän  monialaista osaamista ja dynaamisuutta. Odotuksia vastaavia taitoja kehittävien kurssien suunnittelu ja järjestäminen on työlästä ja haastavaa.

"Meidän pitää samanaikaisesti tehdä yhteistyötä monien eri alojen professorien kanssa sekä ottaa huomioon teollisuuden tarpeet", kertoo meritekniikan professori Jani Romanoff.

"³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöprosessiin kuluu helposti viikkoja, koska henkilöstö työskentelee erillään lukuisissa tutkimusryhmissä, ja kurssiin sopivien aiheiden tunnistaminen eri aloilta on vaikeaa."

Monialaisen yhteistyön helpottamiseksi Aalto-yliopiston IT-palvelut toteutti kokeiluprojektin, jossa semanttisen hakuteknologian avulla etsittiin yhteyksiä professorien, kurssien ja teollisuuden tarpeiden välillä. Koneoppimisalgoritmien ja luonnollisen kielen prosessoinnin avulla semanttinen haku käy nopeasti läpi suuriakin tekstimassoja. Näin kullekin professorille voidaan muodostaa semanttinen profiili ACRIS-tutkimusportaalista (research.aalto.fi) saatavien julkaisutietojen tietolouhinnan perusteella. Sama teknologia mahdollistaa myös kurssien ja opiskelijoiden semanttisen mallintamisen, jolloin monenkeskinen linkitys, klusterointi ja haku voidaan tehdä automaattisesti.

Monialainen professorihaku ja kurssin markkinointi

Pilottihankkeeseen kuului kaksi semanttiseen hakuun perustuvaa kokeilua. Ensimmäisessä etsittiin Aalto-yliopiston professoreista opettajia FITech Summer Boost -kesäperiodiin kuuluneelle kurssille, jonka aiheena oli itseohjautuvien laivojen suunnittelu. Aihe vaatii osaamista useilta eri aloilta ja sopivien henkilöiden löytäminen oli tärkeää.

Haku toteutettiin tarkastelemalla professorien tutkimusportaaliin ilmoittamien julkaisujen sopivuutta valittuihin avainsanoihin, minkä jälkeen heidät asetettiin järjestykseen sen perusteella, kuinka monta kurssin aiheeseen sopivaa julkaisua kunkin nimissä oli. Käsin tehtynä tehtävä olisi erittäin työläs, mutta semanttinen haku suoriutui siitä nopeasti.

Ensimmäisen kokeilun pohjalta samaa hakutekniikkaa käytettiin kurssin kohdentamiseksi sellaisille opiskelijoille, jotka kurssihistoriansa puolesta voisivat olla siitä kiinnostuneita. Ensin yliopiston kurssitarjonnasta haettiin avainsanojen avulla FITech-kurssin teemoihin sopivia kursseja, joita sitten haettiin opiskelijoiden opintorekistereistä.

Opiskelijat laitettiin järjestykseen sen mukaan, kuinka monta soveltuvaa kurssia he olivat suorittaneet ja milloin kurssit suoritettiin. Kurssia markkinoitiin haun perusteella parhaiten soveltuville opiskelijoille sähköpostitse. Opiskelijoiden yksityisyyden suojaamiseksi aineistot käsiteltiin siten, että henkilötietoja ei voinut yhdistää tiettyyn henkilöön.

Semanttinen haku sai tämänkin tehtävän nopeasti valmiiksi, tuloksena luettelo opiskelijoista, jotka voisivat olla kurssista kiinnostuneita. Prosessi muistuttaa hieman sitä, miten Netflix suosittelee käyttäjilleen katsottavaa.

"Tällainen kohdennettu kurssimarkkinointi on tärkeää, sillä muut keinot yksinkertaisesti eivät toimi", toteaa professori Romanoff, joka vastasi FITech-kurssin järjestämisestä.

"Tekniikassa uutta on se, että algoritmi osaa tunnistaa eri tieteenaloilta yhteneväisiä aiheita ja taitoja, vaikka niistä puhuttaisiinkin eri sanoilla ja termeillä", kertoo Vincent Kuo, kokeilut toteuttaneen VXT Research Oy:n toimitusjohtaja.

"Tekoäly voi tunnistaa esimerkiksi tapaturmamallinnuksen, tulen ja riskianalyysin merkityksen suhteessa meriturvallisuuteen. Erikoisalojen ja jargonin aiheuttamat kuilut voidaan täten ylittää ja luoda yhteistoimivia aineistoja, jotka helpottavat yhteistyön aloittamista."

Kohti elinikäisen oppimisen ekosysteemiä

Pilotin perusteella yliopiston tietovarannot ja semanttinen haku voisivat toimia pohjana kokonaiselle yhteistyöekosysteemille. Ekosysteemi tarvitsee kuitenkin tuekseen tehokasta datan hallintaa kaikissa yliopiston toiminnoissa ja prosesseissa.

"Kokeilujen tulokset paljastavat koneoppimisen ja yliopiston tietovarantojen yhdistelmässä piilevät mahdollisuudet, mutta samalla herää kysymyksiä Aallon datan hallinnan kehittämistarpeista tulevaisuudessa", kertoo Aalto-yliopiston IT-palveluiden kehityspäällikkö Martti Rahkila.

"Voisimmeko kehittää opetusta, tehostaa rekrytointia tai jopa tukea elinikäistä oppimista avaamalla organisaatiomme tuottamaa dataa myös kolmansien osapuolien sovelluksille tai edistyneille algoritmeille?"

Merkittävät kehitysaskeleet kohti toimivaa ekosysteemiä vaativat vielä monen uuden käytänteen perustamista. Pilottihanke osoittaa kuitenkin suunnan kohti kunnianhimoisten visioiden toteuttamista.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Martti Rahkila
Kehityspäällikkö, Aalto-yliopiston IT-palvelut, CDO-toimisto
martti.rahkila@aalto.fi
puh. +358 50 576 1175

Vincent Kuo
Toimitusjohtaja ja perustajajäsen, VXT Research Oy
vincent.kuo@vxt-research.com
puh. +358 44 954 1094

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.