ɫɫ

Uutiset

Tästä se lähtee!

Teollisen internetin kampuksen rakentaminen käynnistyy Aalto-yliopistossa.

Kun vararehtori Tuija Pulkkinen saapuu työpaikalleen Otaniemeen, uutisten synkästä ja paikoilleen juuttuneesta Suomesta ei näy jälkeäkään.

–Täällä näkyy vain osaamista, ideoita ja innostusta, joilla Suomi lähtee nousuun, hän iloitsi Aallon teollisen internetin kampuksen avajaistapahtumassa 25. elokuuta.

– AIIC kokoaa yhteen sekä Aallolle että koko Suomelle keskeistä osaamista.

AIIC, eli Aalto Industrial Internet Campus, on Aallon ja sen korkeakoulujen strateginen aloite. Sen tavoitteena on yhdistää teollisen internetin tutkimus, opetus ja innovaatiotoiminta kokonaisuudeksi, joka toimii tiiviissä yhteistyössä teollisuuden kanssa. Aloitetta vetävä professori Martti Mäntylä korosti avajaispuheessaan kohtaamisten merkitystä.

– Teollisessa internetissä on kyse siitä, miten bitit ja rauta löytävät parhaiten toisensa, hän korosti.

– Kampuksen idea onkin tuoda yhteen eri alojen osaajia ratkomaan monitieteellisiä ongelmia. Pekka Lundmark on usein puhunut Suomesta teollisen internetin Piilaaksona, ja meistä sen syntypaikka voi olla juuri täällä Puumiehenkorttelissa, tulevan metroaseman kupeessa. Tämä päivä on kalenterissa AIIC:n ensimmäinen virstanpylväs – tästä se lähtee!

Opetusta ja yritysyhteistyötä

Opiskelijat ovat AIIC:ssa tärkeässä asemassa – vauhdilla muuttuva teollisuus ei pärjää ilman lahjakkaita osaajia.

– Meidän pitää valmistaa opiskelijat murrokseen ja ennen kaikkea opettaa heidät oppimaan, Mäntylä kiteytti.

Monet projektit ja opinnäytetyöt tehdään yhteistyössä yritysten kanssa. Niille teollisen internetin kampuksen perustaminen on mieluinen uutinen.

Teollinen internet on tavallaan neljäs teollinen vallankumous. Siksi AIIC:n käynnistyminen on mahtavaa, sanoi ABB:n teknologiapäällikkö Matti Kauhanen.

– Yritysten keskittyminen Otaniemeen on luonnollinen juttu, sillä teollinen internet ei ole suljettu systeemi, joten yhteistyötä tarvitaan, hän painotti.

Otaniemeä myllerretään ja rakennetaan tulevina vuosina kovalla tohinalla. Aalto-yliopiston kiinteistöjohtaja Antti Tuomela kertoi, että vuosina 2012–2020 yliopisto investoi kiinteistöihin noin 300 miljoonaa euroa. Summasta puolet menee uusien rakennusten, kuten Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väreen rakentamiseen. Toisella puolikkaalla perinteiset punatiilirakennukset remontoidaan vastaamaan nykyajan ja aaltomaisen tekemisen tarpeita. AIIC Innovation Lab on tästä hyvä esimerkki.

– Aallossa vierailee paljon ulkomaisia poliitikkoja ja yritysten edustajia, ja heitä innostavat juuri tällaiset paikat; erilainen tapa tehdä asioita. Täällä on erityistä taikaa.

Lisätietoja Aallon teollisen internetin kampuksen kehittämisestä

Professori Martti Mäntylä
martti.mantyla@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.