ɫɫ

Uutiset

Taloustieteilijät ehdottavat rakennusmateriaaleille päästöoikeusjärjestelmää – kustannustehokkain tapa pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä

Päästöoikeusjärjestelmä ohjaisi rakennusalaa tekemään tarvittavat päästövähennykset siellä, missä se onnistuu pienimmillä kustannuksilla, sanovat tutkijat.

Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmä selvitti ympäristöministeriön pyynnöstä, mitkä markkinainstrumentit sopisivat päästösääntelyyn rakennusalalla. Selvityksen perusteella työryhmä ehdottaa rakennusmateriaaleille kansallista päästöoikeusjärjestelmää. Siinä rakennuttajan tulisi hankkia julkisesta huutokaupasta tai jälkimarkkinoilta rakennusmateriaalien hiilidioksidipäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia ennen rakennuksen käyttöönottoa. Materiaalien suuremmat hiilidioksidipäästöt näkyisivät siis suoraan rakentamisen hinnassa.

Professori Matti Liskin mukaan suomalaiset ja kansainväliset tutkimukset ovat jo osoittaneet kuluttajien olevan hyvin hintatietoisia asuntojen energiaratkaisujen valitsemisessa. Koska asuminen on 28 prosentin osuudella kotitalouksien suurin menoerä, tutkijat uskovat päästöoikeusjärjestelmän ohjaavan tehokkaasti myös rakentamista vähähiilisempään suuntaan.

Tutkijoiden mukaan rakentamisen päästöjen sääntely tulisi kohdentaa juuri materiaaleihin, koska rakennuksen käytönaikaisia päästöjä eli lämmitystä ja sähkönkulutusta ohjataan jo sähkö- ja lämpömarkkinoiden sääntelyllä.

”Toimialakohtainen lisäsääntely lämpö- ja sähkösektorille aiheuttaa turhia kustannuksia”, Liski sanoo.

Vaihtoehto päästövähennysten toteuttamiseen olisi valintojen suora ohjaus, joka määrittää miten ja missä päästövähennykset tehdään. Päästöoikeusjärjestelmän kaltainen markkinainstrumentti ohjaisi kuitenkin tekemään päästövähennykset siellä, missä sen voi tehdä pienimmillä kustannuksilla. Järjestelmä antaisi siis rakentajille mahdollisuuden päättää keinoista ja loisi samalla myös kannusteet parempien teknologioiden kehittämiseen.

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteutuminen edellyttää nopeutettuja päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. Rakennetun ympäristön on arvioitu tuottavan noin kolmanneksen kasvihuonepäästöistä.

Kohti hiiletöntä rakentamista -raportti (sivun lopussa) esitellään webinaarissa 24. maaliskuuta klo 10.30–12.00. Tervetuloa mukaan! Linkki webinaariin

äپٴᲹ:
Professori Matti Liski
Aalto-yliopisto
+358 40 353 8173

Aalto Economic Institute on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen perustama ja johtama yksikkö, jonka tehtävänä on koordinoida yhteistyötä laitoksen ulkopuolisten kumppaneiden kanssa. Kuhunkin hankkeeseen etsitään sopivimmat osaajat Aallosta ja tutkijoiden laajasta akateemisesta verkostosta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.
Mustavalkoinen kaksoisvalotus parrakkaasta miehestä puvussa ja solmiossa, katsoo vakavana kameraan
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?

Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.