ɫɫ

Uutiset

Tableau tarjosi opiskelijoille oppia data-analytiikasta

Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat kilpailivat toisiaan vastaan liiketoiminnan analysointihaasteen parissa.
Opiskelijoita tekemässä tiimityötä. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
Kuvituskuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Yhteensä kymmenen opiskelijaryhmää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Turun kauppakorkeakoulusta kilpaili kevätlukukauden lopussa toisiaan vastaan liiketoiminnan analysointihaasteen parissa. Kilpailu on järjestetty vuodesta 2018 lähtien ja se on alusta alkaen ollut osa Aalto-yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun Business Intelligence (BI) -kursseja. Business Intelligence -kurssi on Aallossa tieto- ja palvelujohtamisen aineen Capstone-kurssi, jolle osallistuu maisteriopiskelijoita.

Tänä vuonna kurssin kumppanina oli ensimmäistä kertaa Salesforceen kuuluva Tableau edustajanaan Lead Solution Engineer Janne Lind. Kurssin vastuuopettajana Aallossa on toiminut jo useamman vuoden ajan tieto- ja palvelujohtamisen professori (associate) Yong Liu ja toisena opettajana vanhempi yliopistonlehtori, Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelman varajohtaja Johanna Bragge.

Haasteena liikenneturvallisuuden ongelmien selvittäminen

Tableau Analytics Challenge -kilpailun data koostui Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Väyläviraston tilastoista, jotka käsittelivät eteläisen Suomen onnettomuuksia ja liikenneturvallisuutta. Eteläiseen Suomeen luettiin tässä kuuluviksi myös muun muassa Satakunta ja Pirkanmaa. Tiimien tarkoituksena oli tehdä datan perusteella oivalluksia, jotka auttaisivat ymmärtämään liikenneturvallisuuden ongelmakohtia ja erityisesti tarjoaisivat näkemyksiä siitä, miten sekä onnettomuuksien kokonaismäärää että vakavien onnettomuuksien määrää voisi vähentää ja miten voisi tunnistaa vaaralliset liikenneolosuhteet ja -paikat.

Koko kilpailun parhaaksi tiimiksi arvioitiin Aallon opiskelijoiden tiimi, johon kuuluivat Visa Mäkeläinen, Emil Inberg ja Verneri Turunen. ”Kaikkien finaaliin yltäneiden 3–4 hengen tiimien (5 Aallosta ja 5 Turusta) ratkaisut esityksineen olivat erinomaisia. Esitykset pidettiin Zoomilla”, kertoo tuomaristo, johon kuuluivat Yong Liu, Johanna Bragge, Janne Lind sekä lehtori Timo Leino Turun kauppakorkeakoulusta ja Visual Analytics Tech Lead Tero Honko Solitasta.

”Parhaan tiimin esitys oli erittäin sujuva ammattitason visualisointeineen. Neljän minuutin esitys oli hyvin selkeästi rakennettu ja antoi vastaukset kysymyksiin: milloin, missä ja miksi. Tiimi antoi myös erinomaiset vastaukset tuomariston kysymyksiin”, Yong Liu ja Johanna Bragge kertovat.

Opiskelija Visa Mäkeläinen kiittää kurssin järjestämisestä. ”Kurssi oli erittäin motivoiva ja opimme paljon!”

”Kurssilla ja kilpailun myötä opitut taidot ovat erittäin hyödyllisiä, joten oli ilo olla mukana tässä ja tarjota opiskelijoille työkaluksi Tableau Online platform -teknologiaa. Opiskelijoiden positiivinen palaute siitä, että he todella arvostavat tällaista yritysyhteistyötä, jossa he pääsevät ratkaisemaan todellisia liiketoimintahaasteita, on mukavaa kuultavaa”, Janne Lind sanoo.

Katso myös:
Ideoita ja inspiraatiota tiedon visualisoimiseen:

Tero Hongon luoma näkymä (dashboard) tieliikenneonnettomuuksista:

Tieto- ja palvelujohtamisen laitos

Tieto- ja palvelujohtamisella viitataan tiedon ja digitaaliteknologian luovaan hyödyntämiseen liiketoiminnassa ja siirryttäessä teollisesta tuotannosta palveluvoittoiseen tuotantoon.

Lue lisää
Two business students, one is holding a laptop, discussing with the Professor after his lecture. Another group of students talk in the background.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.