ɫɫ

Uutiset

Suunnittelu apuna sujuvan tiedonhaun edistämisessä

Kuukauden väitös: Khalil Klouchen tutkimus on ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen alalta ja se käsittelee hakukoneita ja uusien interaktiivisten menetelmien tuomia hyötyjä tiedonhaussa.
tummatukkainen mies hymyilee kuvassa

Mitä tutkimuksesi käsittelee?

Hakukoneet – kuten Google Search – joita nykyisin käytämme tiedonhakuun verkossa, ovat todella tehokkaita, kun tehtävät ovat yksinkertaisia. Tällaisia ovat vaikkapa täsmällisen kysymyksen esittäminen tai ennalta tutun asian etsiminen uudelleen.

Tapa, jolla hakukoneet vastaavat pyyntöihimme – tuomalla meille kymmenen sinistä linkkiä, joita olemme tottuneet pitämään luotettavina noin vain – ei kuitenkaan tuo käyttöömme kaikkea mielenkiintoista tietoa hakemastamme asiasta ja siten tarjoa kattavaa kokonaiskuvaa, vaan niiden avulla saadaan pikemminkin vain hakukoneen muodostama vastaus, joka ei ole välttämättä täydellinen hakijan informaatiotarpeeseen nähden. Tämän seurauksena käsityksemme tietystä aiheesta saattaa vääristyä.

Selvitän tutkimuksessani, miten konkreettisen etsimisen käytäntöjä ja piirteitä voidaan siirtää palvelemaan tiedonhakua ja suunnittelen vuorovaikutteisia tekniikoita, joissa hyödynnetään tiedon organisoinnin uusinta uutta eli verkkosisällöstä johdettuja kokonaisuuksia ja semanttisia suhteita.

Tavoitteena pidän sitä, että tieto olisi tutkittavaa, ja tutkittavuudella tarkoitan tilan ominaisuutta, joka mahdollistaa ihmisille siihen tutustumisen liikkeen ja tutkimisen kautta. Määrittelen tutkittavuudelle kolme ominaisuutta, suunnan, orientaation ja jatkuvuuden, joita käytän suunnittelun vetureina erilaisten prototyyppien ja käyttäjäkokeilujen kehittämisessä.

Mikä siinä on tärkeää?

Päinvastoin kuin fyysinen tila, joka on melko johdonmukaisesti samanlaista kaikkialla, tietomme saamme pieninä palasina erilaisista lähteistä ja ympäristöistä, joiden välinen vuorovaikutus on rajallista. Tällä tarkoitan tietoja, joita meillä on sosiaalisissa verkostoissa, sähköpostiviesteissä, verkkosivuilla ja eri sovelluksissa, mutta myös tietoja, joita saamme keskustellessamme jonkun kanssa.

Näiden yhteensopimattomien ympäristöjen muuttaminen yhdeksi yhtenäiseksi tilaksi on tavoite, josta käytän tutkimuksessani nimitystä ”jatkuvuusperiaate”. Tätä silmällä pitäen ehdotan, että ”älykkäitä” tekniikoita, joiden avulla yleensä vain epäsuorasti suositellaan käyttäjille kiinnostavaa tietoa, hyödynnettäisiin myös eri tehtävistä ja ympäristöistä saamamme tiedon havaitsemiseen ja sujuvaan siirtämiseen sovelluksesta toiseen.

Miten tutkimustasi voidaan hyödyntää?

Tutkimukseni tavoitteena ei ole kehittää kilpailijaa Googlelle, vaan määritellä tiedonhaulle vaihtoehtoinen paradigma sellaisten suunnitteluperiaatteiden laatimiseksi, joita voitaisiin soveltaa monenlaisiin tulevaisuuden tiedonkäsittelyn välineisiin, ja tulevaisuuden monissa järjestelmissä käyttökelpoisten tekniikoiden luomiseksi.

Käyttäjille voi syntyä uusia odotuksia, jotka liittyvät vuorovaikutukseen tiedon kanssa: he valitsevat ehkä pelkkien hakujen tekemisen sijaan laajemman suunnan tai etsivät tarkoituksenmukaisia kokonaisnäkymiä kapeiden katsausten sijaan, tai ehkä heitä kiinnostaa yksittäisten hakuistuntojen sijaan yhtenäinen hakutila, jossa tunnettuuden, aistinvaraisuuden ja yhteistyön mahdollisuudet paranevat.

Tutkimusprosessiini kuului laaja osuus muotoilututkimusta, ja ehdotan työssäni erilaisia vuorovaikutustekniikoita, joista on todistettavasti hyötyä tiedonhaun näkökulmasta ja jotka yhdessä määrittelevät vaihtoehtoisen paradigman tulevaisuuden tietokäytännöille.

Khalil Klouchen väitöskirja Explorable Information Spaces – Designing Entity Afordances for Fluid Information Exploration tarkastettiinAalto-yliopistossa 5.12.2019.

äپٴDz:

Khalil Klouche, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, khalil.klouche@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.