Suomesta terveysteknologian edelläkävijä tekoälyä hyödyntämällä
Aalto-yliopiston alumniseminaarissa kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. pureuduttiin tekoälyyn. Aamiaisseminaari järjestettiin Aallon kasvuyrityskeskus A Gridissä Otaniemessä ja siihen osallistui noin 150 alumnia. Aamupäivän aikana kuultiin tekoälyn käytännön sovelluksista, kun puhumassa oli alan asiantuntijoita niin yritysmaailmasta, työ- ja elinkeinoministeriön tekoälyohjelmaa valmistelevasta ohjausryhmästä kuin Aalto-yliopistosta.
Pääpuhuja IBM Suomen varatoimitusjohtaja Kaija Sellman kysyi, miksi tekoäly on tullut kuvioihin.
”Kaikki lähtee datasta, jota on joka paikassa ja jota pitäisi pystyä hyödyntämään. Suurin osa tästä datasta on täysin strukturoimatonta, kuten kuvia. Tekoälyllä se on mahdollista saada hyvin käyttöön. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että vaikka tekoälystä on hyötyä, niin vastuu datan käytöstä on päätöksentekijällä”, Sellman sanoi. ”Tekoälyä opetetaan esimerkeillä ja parhaita opettajia tarvitaan. Ylipäänsä tekoälyn hyödyntäminen on luonteeltaan koko ajan kognitiivista eli oppivaa toimintaa.”
Kaija Sellman kertoi IBM:n Watson-tekoälystä, jota on hyödynnetty esimerkiksi terveys- ja hyvinvointialalla. ”Pilvipalveluna tarjottavassa järjestelmässä muistisääntö ”URLI” toteutuu eli se ymmärtää (Understand) lukemaansa ja näkemäänsä, tekee siitä johtopäätöksiä (Reason), oppii jatkuvasti (Learn) ja kommunikoi sen ihmiselle selkein termein (Interact).”
Tekoäly kannattaisi kytkeä arkeen, sanoivat panelistit
Pääpuheenvuoron jälkeen kuultiin Aallon alumneista koostuneen paneelin ajatuksia tekoälystä. Panelisteina olivat strategisen tutkimuksen tuen päällikkö Ella Bingham Aalto-yliopistosta, liiketoimintajohtaja, Ohjelmistorobotiikka ja AI, Merja Fischer Stariasta, johtaja, Finanssiäly, Meeri Haataja OP Financial Groupista, toimitusjohtaja Ulla Kruhse-Lehtonen DAIN Studiosista ja asiantuntija Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriön Tekoälyohjelmasta. Moderaattorina toimi Business Designer Ilmi Salminen Reaktorilta.
Panelistit totesivat, että meneillään on neljäs teollinen vallankumous ja tekoäly on kuin uusi sähkö. Siihen kannattaa panostaa, koska siitä on saatavissa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Dataa on tärkeää saada hyödynnettyä, jotta voidaan kehittää arkea helpottavia tuotteita ja palveluja, ja viedä suomalaista osaamista ulkomaillekin. Asioita tulee tehdä yhdessä, ei siiloissa. Merja Fischer ja Maikki Sipinen vinkkasivat tutustumaan , joka valottaa tulevaisuutta siitä, millainen tekoälymaa Suomesta on kasvamassa. Lisäksi se listaa kahdeksan avainta, joilla Suomi viedään tekoälyaikaan.
Ulla Kruhse-Lehtonen totesi, että Google, Facebook ja Amazon ovat kaikki tekoälyä. Tekoälyllä ei ole moraalia, vaan me opetamme järjestelmiä. Pitääkin miettiä, mitkä ovat toiminnan säännöt, kun monista meistä on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa paljon tietoa, jota voi hyödyntää monella tapaa.
”Aalto kouluttaa osaajia ja tutkijamme kehittävät sovelluksia ja teoriaa, jotka siirtyvät yrityksiin hyödynnettäviksi. Tyttöjäkin kannattaa innostaa jo alakoulussa matematiikan pariin”, sanoi Ella Bingham. Yhteenvetona paneelista asiantuntijat totesivat, että tekoälyä kannattaisi jokapäiväistää ja kytkeä se arkeen. Tekoäly tulee joka tapauksessa helpottamaan asioita, joita jo nyt teemme.
- - -
Katso esitykset Aalto-yliopiston YouTube-kanavalta:
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.