ɫɫ

Uutiset

Suomen tekoälykeskus ja Aalto-yliopiston tutkijaryhmät saivat 1,4 miljoonan euron rahoituksen Tulevaisuuden tekijät -ohjelmalta

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittivat Tulevaisuuden tekijät -ohjelmassaan yhteensä 3,2 miljoonalla eurolla seitsemää tutkimushanketta, jotka ratkaisevat ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavia kysymyksiä.
People working

Tutkimusrahoituksen suurimman potin, miljoona euroa, sai Suomen tekoälykeskus . FCAI kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta, ja sitä vetävät Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT. 

FCAI rakentaa rahoituksella ohjelmistotyökalupakkia, jonka tarkoituksena on madaltaa yritysten kynnystä tekoälyn soveltamiseen. Vaikka tekoäly on ollut viime aikoina paljon otsikoissa, sen hyödyntäminen on vasta alkutekijöissään. Tekoälyratkaisujen kehittämistä hidastaa se, että työhön tarvitaan tällä hetkellä huippuasiantuntijoita, joista on maailmanlaajuisesti kova kilpailu.

”Rakennamme ohjelmistotyökaluja, joilla yritys voi itse kehittää tarvitsemansa tekoälyratkaisut niin, ettei heidän tarvitse luoda tekoälyavusteisia ohjelmistotyökaluja itse alusta asti. Eli tekoälyn soveltaminen onnistuu ilman syvällistä tekoälyosaamista. Samalla tavoitteenamme on mahdollistaa tekoälyn ydinteknologian pitäminen suomalaisen teknologiateollisuuden hallussa”, hankkeen johtaja, Aalto-yliopiston akatemiaprofessori Samuel Kaski kuvailee.

Aalto-yliopiston professorit Katja Hölttä-Otto ja Mikko Sams ryhmineen tutkii, miten empatia tuodaan osaksi teknologian kehittämistä. Tavoite on lisätä suunnittelijoiden ymmärrystä loppukäyttäjän tarpeista ja käyttäytymisestä niin, että syntyvä tuote tai palvelu todella vastaa ihmisten tarpeisiin. Hanke sai 200 000 euron rahoituksen.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteinen, professori Aki Mikkolan ja Aalto-yliopiston professori Perttu Hämäläisen vetämä tutkijaryhmä luo uudenlaista, tekoälyn ja teholaskennan yhdistelmään perustuvaa tapaa ohjata työkoneita ennakoivasti. Koneet pystyisivät näin ymmärtämään liikkeisiin liittyviä syy-seuraussuhteita, eli toimimaan itsenäisesti muuttuvassa ympäristössä. Tutkimus sai säätiöiltä 230 000 euron rahoituksen.

edistää teknologiateollisuuden uudistumista ja tulevaisuuden kilpailukykyä.
tukee korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden aloilla.

äپٴᲹ:

Laura Juvonen
Toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
puh. 040 589 6263
laura.juvonen@teknologiateollisuus.fi

Marja Leskinen
Asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö
puh. 040 514 6969
mkl@jaes.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.