Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö sr:ltä lahjoitus Kauppakorkeakoululle
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö sr täytti syyskuussa 70 vuotta ja lahjoitti sen kunniaksi jokaiselle perustamalleen oppilaitokselle 70 000 euroa. Säätiö ja säätiötä toiminnallisesti edeltänyt, jo vuonna 1898 perustettu, Korkeamman Kauppaopetuksen Kannatusosakeyhtiö on toiminut aktiivisesti niin Helsingin kauppakorkeakoulun (1911), Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helian (1992) kuin Helsinki Business Collegen (2009) perustajana.
Korkeamman Kauppaopetuksen Kannatusosakeyhtiön perustamisvuonna 1898 sen suomenmieliset kulttuuri- ja talouselämän edustajat päättivät perustaa uuden oppilaitoksen antamaan korkeampaa liikesivistystä suomen kielellä. Opisto menestyi, ja vuonna 1911 sen ylioppilasluokista muodostettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun edeltäjäkoulu Helsingin kauppakorkeakoulu. Kauppakorkeakoulu toimi opiston kanssa yhteisissä tiloissa vuonna 1907 Fabianinkatu 26:een valmistuneessa jugendrakennuksessa, kunnes se muutti vuonna 1950 Runeberginkadulle Töölöön.
Pyöreitä vuosia juhlittiin Pörssitalolla
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Säätiö sr:n 70-vuotista taivalta juhlistettiin gaalaillallisella Pörssitalolla, Fabianinkadulla perjantaina 27.9.2019. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Oksaharju toivotti vieraat tervetulleiksi, minkä jälkeen kuultiin Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin pitämä juhlapuhe. Tämän jälkeen oli lahjoituksen saaneiden oppilaitosten edustajilla ilo ja kunnia vastaanottaa lahjoitukset. Kauppakorkeakoulua edusti tilaisuudessa dekaani Ingmar Björkman.
”Parhaat onnittelut 70-vuotiaalle Säätiölle. Kiitän teitä lämpimästi lahjoitusvaroista, jotka käytämme opetuksen ja oppimisen kehittämiseen”, Ingmar Björkman sanoi.
Juhlaillan juonsi Baba Lybeck ja musiikista vastasivat pianisti Janne Oksanen ja a cappella -lauluyhtye Club For Five (kuva alla).
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.