ɫɫ

Uutiset

Suomen Kulttuurirahaston palkinto arkkitehtuurin uranuurtajalle

Professori Jenni Reuter palkittiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta ja ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.
Professori Jenni Reuter.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi eilisessä vuosijuhlassaan 25 miljoonaa euroa tieteen ja taiteen edistämiseen. Aalto-yliopistoon myönnettiin 35 apurahaa, yhteensä yli 600 000 euroa. Suurin osa apurahoista myönnettiin väitöskirjatyöhön.

Lisäksi Aalto-yliopiston arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professori Jenni Reuterille myönnettiin 30 000 euron arvoinen suurpalkinto merkittävästä kulttuuriteosta. Reuter sai palkinnon ”kulttuurirajat ylittävästä empatiasta ja ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista”. Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin osakkaana hän on johtanut muun muassa lukuisia kehitysmaahankkeita, jotka vähentävät köyhyyttä, tarjoavat suojaa tarvitseville sekä osallistavat paikallista yhteisöä. Palkinnon perustelujen mukaan Reuter herättää yhteiskuntamme ajattelemaan arkkitehtuuria keinona tasa-arvoistaa maailmaa, eikä syventää kahtiajakoa. Reuter oli yksi kolmesta suurpalkinnon saajasta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.