ɫɫ

Uutiset

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä, jota hyödynnetään tutkimuskäytössä tarkastelemalla istutuskoon merkitystä taimen kasvunopeuteen ja hiilensidontaan.
Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla. Kuva: Anna Pursiainen / Aalto-yliopisto

ᾱٲäԱ-nimen saanut metsä on urbaani, kompakti ja tiheä metsikkö, jonka lähtökohtana on japanilaisen Akira Miyawakin kehittämä mikrometsämenetelmä ja kaupunkivihreän hiilensidontaa tarkasteleva CO-CARBON-tutkimushanke. Monialainen CO-CARBON-tutkimushanke tuo esiin, miten viheralueita voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin ilmastoratkaisuna.

Keravalle on istutettu pieneen tilaan mahdollisimman tiheästi erilajisia, nopeakasvuisia ja hiilensidontakyvyltään tehokkaita puita. Lajivalinnoissa on metsälajiston ohella myös puistolajistoa, mikä korostaa metsikön urbaania ja esteettistä merkitystä. Metsäsiä on toteutettu kaksi ja molemmat ovat aarin kokoisia. Niiden ero on taimikoossa: toinen on toteutettu isoilla ja toinen pienillä taimilla. Kumpaankin metsäseen on istutettu viisi isoa puuta, 55 pienempää puun- ja pensaan taimea sekä 110 metsityskoon taimea. 

Hiilimetsäsiä on tarkoitus hyödyntää myös tutkimukseen tarkastelemalla istutuskoon merkitystä taimen kasvunopeuteen ja hiilensidontaan. Metsä on toteutettu yhteistyönä Keravan kaupungin, Aalto-yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. 

”Tutkimme kaupunkivihreän roolia ilmastoratkaisuna, ja hiilimetsäsen avulla tuomme esille, mitenkompaktilla urbaanilla metsiköllä voitaisiin tuottaa samantyyppisiä hyötyjä – esimerkiksi hiilensidontaa ja monimuotoisuusarvoja, joita olemme tottuneet näkemään perinteisillä metsäalueilla”, kertoo professori Ranja Hautamäki Aalto-yliopistosta. 

”Olemme iloisia, että saimme Keravalle Uuden ajan rakentamisen festivaaleille hienon mikrometsähankkeen, joka sopii erinomaisesti tapahtumamme kiertotalousteemoihin. Festivaalimme rakentuu historialliselle ja vehreälle Kivisillan alueelle, jossa hiilimetsänen täydentää hienosti alueen olemassa olevaa puustoa”, viestinnän asiantuntija Eeva-Maria Lidman sanoo.  

ᾱٲäԱ on osa Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin opiskelijan Anna Pursiaisen diplomityötä, jossa kehitetään uudenlainen, kaupunkiympäristöön soveltuva metsikkö, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi pihoilla ja tienvarsilla. Pursiaisen diplomityö on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa CO-CARBON -hanketta, jossa ovat mukana Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu sekä Kööpenhaminan yliopisto. 

Hiilimetsäset on istutettu toukokuun alussa Kivisillan alueelle, Porvoontien ja Kytömaantien risteyksen lähelle. Kasvuun lähteneitä Hiilimetsäsiä esitellään Keravalla Uuden ajan rakentamisen festivaaleilla kesällä 2024.

Yhteystiedot:

Professori Ranja Hautamäki, Aalto-yliopisto, ranja.hautamaki@aalto.fi, 0505232207  

Tutkijayliopettaja Outi Tahvonen, Hämeen ammattikorkeakoulu, outi.tahvonen@hamk.fi, 0403519352 

վپԳäԳٳܲԳپᲹ E𱹲-Maria Lidman,Keravan kaupunki,eeva-maria.lidman@kerava.fi0403182963 &Բ;

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Creatives Call for Applications image autumn 2025
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa syyskuussa 2025

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen keskiviikkona 27.8.2025. Tapahtumassa esitellään esihautomo-ohjelma sekä kuullaan ohjelmaan osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoita. Ohjelmasta kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja tavata Aalto Creatives -tiimi.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi syyskuussa 2025

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Joukko osallistujia istuu moderneissa tiloissa pöytien ympärillä; jotkut pitävät papereita ja keskustelevat. Kuva EDI-työpajasta kesäkuussa 2025.
Yliopisto Julkaistu:

Yhteyksien luomisen, vuoropuhelun ja konkreettisen toiminnan mahdollistaminen on tärkeämpää kuin koskaan

Kauppakorkeakoulussa järjestettiin kaksi työpajaa, joiden tarkoituksena oli tuoda yhteen eri toimijoita ja näkökulmia sekä edistää merkityksellisiä tekoja ja toimintaa tasa-arvon, monimuotoisuuden ja osallisuuden (EDI) alueilla.
Henkilö lukee kirjaa ison valaistun 'A'-kyltin edessä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yli puolet korkeakoulutetuista maahanmuuttajista työllistyy Espoon ja Aalto-yliopiston kehittämällä palvelulla

۳ٱ𾱲ٲöllä on saatu aikaan erinomaisia tuloksia korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisessä.