Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta
Suomen Akatemia on valinnut 29 tutkimusinfrastruktuuria kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2021–2024. Tiekartta on luettelo Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnalle strategisesti merkittävistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista tutkimusinfrastruktuuripalveluista.
Aalto-yliopistolla on koordinointivastuu kolmesta merkittävästä tutkimusinfrastruktuurista: bio- ja kiertotalouden Bioeconomysta, luonnon ja synteettisten epäorgaanisten materiaalien RawMattersista, sekä mikro- ja nanotieteen ja kvanttiteknologioiden OtaNanosta. Lisäksi yliopisto on mukana seitsemässä muussa tutkimusinfrastruktuurissa.
Tiekartan pohjalta avattavissa FIRI (Finnish Research Infrastructures) -rahoitushauissa suurin osa rahoituksesta varataan tiekartan tutkimusinfrastruktuureille. Seuraava FIRI-rahoitushaku avataan keväällä 2021.
Aalto-yliopiston tutkimusinfrastruktuurit kansallisella tiekartalla 2021–2024
Bioeconomy. Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkimusympäristön erityisosaamista on bio- ja kiertotalous, jossa metsäbiomassaa ja biopohjaisia sivu- ja jätevirtoja jalostetaan korkean teknologian tuotteiksi.
Euro-BioImaging käsittää bio- ja lääketieteellisessä tutkimuksessa tarvittavaan kuvantamiseen Euroopan parhaimpiin kuuluvia kuvantamistekniikoita kahdessa toimintayksikössä: kehittyneen valomikroskopian ja biolääketieteellisen kuvantamisen yksikössä.
Maa-avaruus-ekosysteemiin (E2S) sisältyvät suurmittausalueet kattavat havaintoja avaruudesta ilmakehään ja maan pinnalle asti. Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio, Aalto-yliopiston Metsähovi, on osa kokonaisuutta.
Fin-CLARIAH -infrastruktuuri palvelee laajasti ihmistieteiden tutkimustarpeita erilaisista kieliaineistoista (Fin-CLARIN) laajoihin ihmistieteiden tutkimusaineistoihin (Fin-CLARIAH). Lue lisää.
Fin-EPOS -tutkimuskonsortiossa yliopistot ja tutkimuslaitokset ylläpitävät kiinteän maan observatorioita ja laboratorioita sekä toimittavat dataa kansainvälisiin tietokeskuksiin geotieteen tutkimustarpeisiin.
Finnish Computing Competence Infrastructure (FCCI) kokoaa muun muassa dataintensiivisessä tutkimuksessa, tekoälyssä ja korkean suorituskyvyn laskennassa tarvittavat laskennalliset ja tallennusresurssit yhdeksi kansalliseksi kokonaisuudeksi niin tieteen kuin taiteen alojen käyttöjen.
Finnish Quantum Computing Infrastructure (FIQCI, Kvanttilaskin) on Aalto-yliopiston, VTT:n ja CSC:n yhteinen uusi tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa kvanttilaskentapalveluja, kuten laskenta-aikaa ja koulutusta, tukemaan tulevaisuuden kvanttitietokoneiden laskentateknologian hyödyntämisen suunnittelua.
FUWIRI mahdollistaa tulevaisuuden langattomiin verkkoihin liittyvien laiteratkaisujen, algoritmien, ohjelmistojen ja sovellusten tutkimisen, kehittämisen ja testaamisen. Aalto-yliopisto tarjoaa laajan mittausympäristön elektroniikan laitteiden tutkimukseen ja suunnitteluun.
OtaNano kattaa laajan valikoiman laitteistoja mikro- ja nanotieteen sekä kvanttiteknologian tutkimukseen. Nanoteknologian, kvanttilaskennan ja matalan lämpötilan fysiikan erityisosaaminen tukee myös kansainvälisesti kilpailukykyistä korkean teknologian liiketoimintaa.
RawMatters/RAMI tukee luonnon ja synteettisten epäorgaanisten materiaalien tutkimusta. Erityispainopisteitä ovat suljetut materiaalikierrot, kestävän kehityksen energiatutkimus, primääristen kaivostuotteiden jatkojalostus sekä sekundääristen raaka-aineiden prosessointi ja kestävä käyttö.
Lue lisää
Aalto-yliopiston tutkimuksen infrastruktuurit
Kuva Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.