Skype-haastattelulla Stanfordiin
Laura Elomaa opiskeli Otaniemessä aluksi bioinformaatioteknologiaa. Kolmen Aalto-yliopiston korkeakoulun – perustieteiden, sähkötekniikan ja kemian tekniikan – yhteinen ohjelma on vahvasti poikkitieteellinen. Bioinformaatioteknologian opinnoissa Laura perehtyi elävän kudoksen mekanismeihin. Opintoihin sisältyi kemian ja biotieteiden lisäksi runsaasti fysiikkaa, matematiikka ja jonkin verran koodausta.
Kolmantena opiskeluvuotena Laura teki kandidaatin tutkinnon polymeeriteknologiasta aiheenaan älykkäät biohajoavat lääkevapautussysteemit. Polymeerit materiaalina olivat kiinnostaneet häntä jo peruskoulussa, ja nyt niiden käyttö bio- ja lääketieteen sovelluksissa herätti erityisesti hänen mielenkiintonsa.
3D-tulostaminen vei Hollantiin
Juuri ennen diplomityönsä aloittamista vuonna 2009 Laura ajatteli hakea opiskelijavaihtoon Hollantiin, jossa oli tuolloin mahdollista tulostaa kudostukirakenteita 3D-printterillä. Diplomityön aihe liittyi biohajoavien polymeerien käyttöön kudosteknologiassa. Diplomityön tuloksena julkaistiin myös hänen ensimmäinen tieteellinen artikkelinsa. Laura palasi Suomeen viimeistelemän lopputyötään ja valmistui diplomi-insinööriksi. Hän työskenteli kemian tekniikan laitoksella tuntiapulaisena, sai tutkijakoulupaikan ja ryhtyi tekemään väitöskirjaa.
Skype-haastattelu Stanfordiin
Väitöskirjaa tehdessään Laura huomasi, että haluaisi liittää mallintamiinsa kudostukirakenteisiin myös soluja. Se ei ollut mahdollista Aalto-yliopistossa, joten hän lähestyi Stanfordin yliopiston lääketieteen laitoksen professoria sähköpostilla. Sieltä vastattiin hänelle jo seuraavana päivänä ja pyydettiin skype-haastatteluun.
Laura lähti vuoden 2013 alussa jatkamaan väitöskirjaansa Stanfordin yliopistoon, Kaliforniaan. Hän työskenteli siellä yliopiston lääketieteellisen laitoksen ortopedisen kirurgian osastolla yhdessä muun tutkimusryhmän kanssa vuoden 2015 maaliskuun loppuun saakka. Ulkomaisessa huippuyliopistossa opiskelu on kallista, mutta rahoitusta voi Suomessa hakea säätiöiltä. Lauran mielestä rahoitusta oli hyvin tarjolla, mutta sitä täytyy itse hakea ja olla aktiivinen.
Lääketieteellisen korkeakoulun laboratoriossa työskenteli monen eri alan tutkijoita - kuten biologeja, kemistejä, koneinsinöörejä ja kirurgeja. Heitä yhdisti työskentely kudostekniikan parissa. Lauran työ oli pääosin hyvin itsenäistä, mutta ohjaava professori oli hyvin aktiivinen ja kysyi työstä säännöllisesti.
Tutkimustyössään Laura syntetisoi uusia biohajoavia polymeerejä, 3D-tulosti niistä kudostukirakenteita ja tutki niiden soluyhteensopivuutta. Hän mallinsi tietokoneohjelmalla 3D-kudosrakenteita ja tutki muun muassa niiden verisuonitusta. Suunnitellessaan uutta tulostettavaa kudostukirakennetta hän mietti muun muassa miten huokoinen ja minkä muotoinen kohdekudos on ja millainen sen solutyyppi on. 3D-tulostusta varten hän syntetisoi sekä mekaanisesti vahvempia polymeerejä että vesiliukoisia pehmeitä hydrogeelipolymeerejä, joihin hän yhdisti soluja tulostusvaiheessa.
Intohimoa esittelyyn!
Laboratoriossa tutkijat esittelivät työtään viikottaisissa palavereissa. Lauran kokemusoli, että Stanfordissa tutkiminen oli dynaamista: siellä ideoitiin lennokkaasti ja rohkeasti, eikä pelätty epäonnistumista. Sivupolkujakin tuli, valtavasti ideoita, kokeiluja ja nopeaa testausta. Niiden kautta kuitenkin avautui myös mahdollisuuksia ja apua sai heti tarvittaessa ja joku aina neuvoi.
– Suunnitelmat olivat käytännönläheisiä. Mietittiin, miten hoidamme potilaita paremmin, millainen sovellus olisi tarpeellinen ja miten tutkimusta voidaan hyödyntää todellisissa lääketieteen ongelmakohdissa. USA:ssa painotetaan käyttökelpoisten sovellusten tärkeyttä jo väitöskirjantekijällekin.
Laura Elomaa on jo lähellä jatko-opintojen valmistumista. Väitöskirja ”Biohajoavien valosilloitettavien polymeerien synteesi kudosteknologian tukirakenteiden ja hydrogeelien 3D-valmistukseen stereolitografialla” on hyväksytty julkaistavaksi Kemian tekniikan korkeakoulussa. Tulevaisuudessa Laura on ajatellut syventää ymmärrystään polymeerien ja kudoksen vuorovaikutuksesta sekä laajentaa osaamistaan tutkimustulosten kaupallistamisessa.
Julkaistut artikkelit ja sitaatioiden määrä löytyvät verkosta:
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.