ɫɫÀ²

Uutiset

Sivuaineopintoja voi suorittaa myös Mikkelissä

Aallon sivuainemessut torstaina 10.3. Kandidaattikeskuksessa Otaniemessä.
Kemian tekniikan opiskelijat Ville Parkkonen ja Taneli Rautio ovat opiskelleet sivuaineopintoja Mikkelin kampuksella.

Aalto-yliopistossa eri alojen opiskelijat sekoittuvat käytännössä. Kaksi tekniikan alan opiskelijaa, Ville Parkkonen ja Taneli Rautio, antoivat itselleen mahdollisuuden kurkistaa oman alansa ulkopuolelle ja lähtivät opiskelemaan International Business -sivuaineen Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampukselle. Ville ja Taneli ovat kolmannen vuosikurssin opiskelijoita Kemian tekniikan korkeakoulusta Otaniemestä. Sivuaineena he halusivat opiskella kuitenkin jotain ihan muuta ja niinpä he päätyivät Mikkeliin.

Villen ja Tanelin mukaan ulkomaiset professorit, jotka opettavat Mikkelissä, ovat olleet inspiroivia ja opetuksen laatu erittäin hyvä. Lisäksi nuoret miehet ovat oppineet hyvin liiketoiminnan teorioita, vaikkeivät olleet opiskelleet kauppatieteitä aiemmin. Pieni haaste kaksikolle on ollut pakollinen läsnäolo luennoilla. Molemmat heistä kirjoittavat parhaillaan kanditutkielmaansa ja myöntävät, että läsnäolo samaan aikaan sekä kandiseminaareissa Otaniemessä että luennoilla Mikkelissä on ollut hieman haasteellista. Hyvällä suunnittelulla sekin on kuitenkin ollut mahdollista.

– Suosittelemme tuleville Mikkelin kansainvälisen liiketoiminnan sivuaineopiskelijoille tarkkaa harkintaa sen suhteen, milloin mennä Mikkeliin. Koska Mikkelin kampus on suhteellisen pieni, monet kurssit järjestetään siellä vain kerran vuodessa. Näin ollen viisainta on mennä Mikkeliin silloin, kun siellä on tarjolla itselle kiinnostavimmat kurssit, Ville ja Taneli vinkkaavat.

Kaksikon mukaan pienellä kampuksella on helppo tutustua ihmisiin. Koska kaverukset olivat juuri palanneet vaihdosta ulkomailta, he ovat jatkaneet mielellään myös Mikkelissä ajanviettoa ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Myös asunto järjestyi helposti Mikkelin opiskelija-asuntojen, MOASin, kautta.

(into.aalto.fi)

Teksti: Katariina Kulpakko BScBA14 opiskelija

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.