ɫɫÀ²

Uutiset

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta. Jussi-palkittujen joukossa oli runsaasti myös ELOn alumneja.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Still-kuva elokuvasta My Name is Hope.

Elokuva sijoittuu syyrialaiseen vankilaan ja tapahtumat nähdään sellin ovessa olevan pienen luukun kautta, nuoren opiskelijan näkökulmasta. Päähenkilö näkee vain osia siitä mitä tapahtuu ja katsojan mielikuville annetaan paljon tilaa. Elokuva pohjaa todellisiin, Syyrian sittemmin syrjäytetyn diktaattorin BaÅ¡ar al-Assadin ajan pahamaineisiin kidutuskeskuksiin. Elokuvan visuaalisuus on vahvaa ja uskottavaa — ja onkin varsin yllättävää, että elokuva on kuvattu kokonaisuudessaan Otaniemessä Aalto-yliopiston tiloissa. 

My Name is Hope voitti Rakkautta ja anarkiaa 2025 -festivaalin kotimaisen kilpailun pääpalkinnon ja nyt vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon.   

MY NAME IS HOPE 
Sherwan Haji, ohjaaja
Hadi Nikzad, tuottaja
Kari Ahotupa, tuottaja
Maté Papp, kuvaaja
Saku Anttila, äänisuunnittelija
Jette Keedus, leikkaus
Ville Väisänen, lavastussuunnittelu


Jussi-palkittujen joukossa runsaasti myös ELOn alumneja ja opiskelijoita

Vuoden elokuva:
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja Lauri-Matti Parppei ja tuottaja Ilona Tolmunen 

Vuoden ohjaus: 
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja Lauri-Matti Parppei 

Vuoden käsikirjoitus:
Jossain on valo joka ei sammu - ohjaaja, käsikirjoittaja Lauri-Matti Parppei 

Vuoden kuvaus:
Orenda - kuvaaja Max Smeds

Vuoden musiikki:
Jossain on valo joka ei sammu - Lauri-Matti Parppei

Vuoden äänisuunnittelu:
Jossain on valo joka ei sammu - äänisuunnittelija Juuso Oksala (

Vuoden leikkaus: 
The Helsinki Effect - leikkaaja Markus Leppälä 

Vuoden dokumenttielokuva:
The Helsinki Effect - tuottaja Sandra Enkvist 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.