Satu Rekoselle vuoden opetusteko-palkinto 2014
I like, I wish –metodi on fasilitoitu ryhmän sisäinen palautteenantomenetelmä, jossa ryhmän jäsenet saavat antaa ja vastaanottaa positiivista sekä rakentavaa palautetta noudattaen tiettyä, hyväksi koettua ja turvallista prosessia. Metodi on on kehittynyt nykyiseen muotoonsa kymmenien Sadun toimesta järjestettyjen tilaisuuksien kautta. Palautteenantotilaisuuksia on järjestetty Sadun työskennellessä insinööritieteiden tiedekunnassa vuodesta 2011 lähtien eri poikkitieteellisillä kursseilla, lähinnä Aalto Design Factorylla mutta myös esimerkiksi Swinburne Design Factorylla sekä ESADE Business Schoolissa. Vuosi vuodelta kasvavan osallistujamäärän sekä kansainvälisen kiinnostuksen myötä, metodi paketoitiin marraskuussa 2014 kaikille helposti saatavaksi ja käyttöönotettavaksi työkaluksi sivustolle: . Metodin paketointi www.ilikeiwish.org –sivuston myötä toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten toimivaksi koettuja käytäntöjä / opetusmetodeja voidaan käyttäjälähtöisesti levittää isolle joukolle myös kansainvälisesti.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.