ɫɫ

Uutiset

Salla Vainio on nimitetty Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön toimitusjohtajaksi

Hän seuraa tehtävässä Arto Mäenmaata.
Salla Vainio
Salla Vainio. Kuva: Aalto-yliopisto / Akseli Valmunen

Kauppakorkeakoulun alumni, hallitusammattilainen Salla Vainio on kutsuttu Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.9.2025. KTM Salla Vainio seuraa Tukisäätiön toimitusjohtajan tehtävässä kanslianeuvos, KTM Arto Mäenmaata, joka keskittyy päätoimeensa Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamiehenä. Toimitusjohtajan tehtävä jatkuu henkilövaihdoksen jälkeenkin osa-aikaisena. 

Salla Vainiolla on pitkä kokemus sekä toimitusjohtajana että useiden yritysten hallituksista. Johdettavia yrityksiä on ollut kolme: Sanoma Pro, Fondia sekä Marketing Clinic. Tammikuusta 2023 alkaen hän on toiminut Pelastakaa Lapset ry:n liittohallituksen puheenjohtajana. 

”Olen erittäin iloinen, että pääsen palvelemaan Tukisäätiön toimitusjohtajan roolissa sekä säätiötä että Kauppakorkeakoulua. Koulun motto ”Better business, better society” puhuttelee minua vahvasti ja toivonkin, että säätiön hallituksen kanssa voimme Kauppakorkeakoulua tukemalla jatkaa osaltamme myös Suomen talouden ja hyvinvoinnin tukemista”, Salla Vainio toteaa.   

”Toivotan Salla Vainion lämpimästi tervetulleeksi Tukisäätiön toimitusjohtajaksi ja samalla kiitän lämpimästi Arto Mäenmaata hänen erittäin merkittävästä, yli 30-vuotisesta työstään Tukisäätiön palveluksessa. Arton pitkäjänteinen työ Tukisäätiön kehittämisessä on aivan keskeistä siinä, että Tukisäätiön asema on säilynyt ja että se on vahva sekä koulun tukijana että elinkeinoelämän toimijana”, sanoo KTM Elina Björklund. Hän on toiminut Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana tämän vuoden alusta alkaen. Elina Björklund seurasi siinä tehtävässä 15 vuotta palvellutta vuorineuvos Kari Jordania.

Arto Mäenmaa sanoo, että hänellä on ollut etuoikeus saada kulkea alma materin mukana ja tukena nämä vuosikymmenet. ”Kauppakorkeakoulu on aina elänyt ajassa ja siten kehittynyt ja kansainvälistynyt jatkuvasti. Tukisäätiö on siinä rinnalla roolilleen uskollisena avustanut ja tukenut Kauppakorkeakoulua ja sen piirissä toimivia kulloisenkin ajan tarpeiden mukaisesti. ۳ٱ𾱲ٲö Kauppakorkeakoulun ja Tukisäätiön hallinnon ja henkilökunnan sekä muiden sidosryhmien kanssa on ollut aina hyvää ja rakentavaa.”

Tukea tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun

Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö perustettiin vuonna 1974 samalla, kun yksityinen Kauppakorkeakoulu valtiollistettiin. Tällöin osa elinkeinoelämän suoraan tai Liikesivistysrahaston välityksellä yksityiselle Kauppakorkeakoululle antamista varoista säätiöitiin itsenäiseksi Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiöksi. Säätiön tehtäväksi määriteltiin taloudellisen tuen antaminen Helsingin kauppakorkeakoulun – nykyisin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun piirissä suoritettavalle tutkimukselle, opetukselle ja opiskelulle.

Lue myös

Hymyilevä henkilö, jolla on oranssi takki ja mustat hanskat, pitelee kirjaa nimeltä 'ART'.

Alumni Salla Vainio on poikkeuksellinen yleisosaaja

Eipä tiennyt nuori kauppatieteiden opiskelija, että tärkeimmät opit työelämään hän ammentaisi jo ylioppilaskunnasta. Johtotehtävissä ympäri maailmaa Salla Vainio on päätynyt usein epätavallisiin tilanteisiin.

Uutiset
School of Business - Image by Mikko Raskinen

Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö sr

Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö (sr) on vuonna 1974 perustettu juridisesti itsenäinen yhteisö, joka tukee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulua.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Vanha vaalea rakennus vierekkäin modernin beigen toimistotalon ja ruosteenruskean veistoksen kanssa
Nimitykset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:
Project team for PwC Finland
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat analysoivat PwC Suomelle tekoälyn mahdollisuuksia nykyaikaisissa talousjärjestelmissä

Tavoitteena oli tarjota PwC Suomelle perusteltuja näkemyksiä, jotta se voisi paremmin neuvoa ja tukea asiakkaitaan AI-strategioiden kehittämisessä taloustoiminnoissa.
Neljä miestä hymyilee pöytäjalkapallopelin ääressä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tekoäly tehostaa turvatarkastuksia – diplomityö paransi See Through Solutionsin kamerateknologiaa

FAIR-ekosysteemissä syntyy uusia tekoälyratkaisuja. Suomalainen deep-tech-startup See Through Solutions sai diplomityöstä vauhtia kehitystyöhönsä.