Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäistä Family Day -tapahtumaa vietetään 15.9.2018
Sähkötekniikan korkeakoulu järjestää henkilökunnalleen ja koulun alumneille perhepäivän lauantaina 15.9.2018 klo 13–17. Ohjelmaa on tarjolla vauvasta vaariin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ilmoittautuminen alkaa elokuun lopussa.
Lapsille on työpajoja peräti 8 kappaletta, ja pajoissa tehdään muun muassa sitruunoista sähköä ja tutkitaan karkeista liukenevia värejä ihan oikeilla tutkijavälineillä.Ohjelmassa on lisäksi tietoiskuja kouluun liittyvistä ajankohtaisista aiheista, kuten kyberturvallisuudesta, älytaloista ja avaruustekniikasta. Edelleen, kaikille sopivia yleisöesitelmiä on luvassa aiheista, kuten "Tulevaisuuden liikenne ja autonomiset autot" ja ”Turvallisuus kotona – mitä kannattaa tehdä ennakkoon ja varkauden jälkeen”. Perheen pienimmille ja miksei myös vanhemmillekin on tarjolla rakentelunurkkaus, jossa paperinukkien tapaan kootaan vaikkapa aurinkokello.
Paikalle tulevat myös poliisi- ja paloautot, joihin kaikki voivat tutustua. Ja kaiken kruunaa täyssähköautojen koeajot: paikalla on noin 9 erimerkkistä ja -mallista autoa Teslasta Volkswageniin koeajettavina.
Tapahtumapaikkana ovat Maarintie 8:n tilat. Tapahtuman aikana tarjotaan kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa kaikenikäisille. Lapsille on luvassa jäätelöä ja mehujääpuikkoja.
Lue päivän ohjelmasta tarkemmin .
äپٴDz:
Seppo Saastamoinen
Perhepäivän koordinaattori
Alumni- ja yrityssuhdevastaava
seppo.saastamoinen@aalto.fi
0503653706
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.