ɫɫ

Uutiset

Sähkömoottorin digitaalinen kaksonen tehostaa teollisuusprosessia

Energiamurroksen myötä maailma sähköistyy vauhdilla. Aalto-yliopisto on mukana ABB:n tutkimus- ja kehitystyössä, jossa sähkömoottorit ja taajuusmuuttajat saavat digitaalisen kaksosen. 

Sähkömoottorien ja taajuusmuuttajien käyttö teollisuudessa kasvaa rajusti. Samaan aikaan teollisuudessa on käynnissä digitaalinen vallankumous, jossa entistä isommat laite- ja järjestelmäkokonaisuudet kytkeytyvät toisiinsa.

”Simuloinnin ja mallintamisen kehityksen myötä digitaalisten kaksosten käyttö teollisuudessa kasvaa. Esimerkiksi sähkömoottorin digitaalinen kaksonen on simulointi- ja tietomalli, joka sisältää kaikki rajapinnat, jolla laite liittyy muihin järjestelmiin digitaalisessa maailmassa”, kertoo ABB:n Motors & Generators -yksikön teknologiajohtaja Jari Jäppinen.

Tänä päivänä energia- ja materiaalitehokkuus ohjaavat vahvasti sähkömoottorin suunnittelua. Samalla pyritään kokonaisten teollisuusprosessien energiatehokkuuden parantamiseen. Digitaaliset kaksoset ovat tässä avainasemassa.

ABB luottaa Aalto-yliopiston osaamiseen sähkökäyttöjen laskentatyökalujen kehittämisessä.

”Käytämme suunnittelussa Aallon kanssa yhteistyössä kehitettyjä laskentatyökaluja ja ohjelmistoja. ۳ٱ𾱲ٲötä tehdään muun muassa diplomitöiden ja väitöstutkimusten kautta.”

Vahvat panokset tuotekehitykseen

Suomessa ABB:n sähkökäyttöjen tuotekehityksessä työskentelee satoja asiantuntijoita. ۳ٱ𾱲ٲö Aallon kanssa tuo siihen uutta näkökulmaa. Tulevaisuuden tuotteita ja palveluita rakennetaan yhdessä opiskelijoiden ja uusien työntekijöiden kanssa.

”Moottoreita valmistava tehtaamme Pitäjänmäellä on jo Gottfried Strömbergin ajoista onnistunut uudistumaan aina oikeaan aikaan. Samalle se on tarjonnut hienoja urahaasteita sekä Suomessa että maailmalla. Tälle kehitykselle ei näy loppua", Jäppinen sanoo.

”Teknologioiden ja uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiselle on ehdottomasti iso tarve jatkossakin.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Takaisin pääartikkeliin

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.