ɫɫ

Uutiset

Ruusupuiston arkkitehtuurikilpailu on ratkennut

Suunnittelukilpailun voittajaksi on valittu Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja alumnin ehdotus ”Silmu”.
Silmu-ehdotus

Voittajaehdotuksen takana on suomalainen työryhmä, tekijöinä arkkitehtiopiskelijat Sini Rahikainen, Hannele Cederström, Kirsti Paloheimo, maisema-arkkitehtiopiskelija Inka Norros ja alumni Maria Kleimola. Ensimmäisen palkinnon arvo on 14 000 euroa.

Palkintolautakunta kutsuu Silmua hiomattomaksi timantiksi. Ehdotus saa erityisesti kiitosta herkästä mutta samaan aikaan voimakkaasta muotokielestään. Silmun arvostelussa korostuu myös uuden omaehtoisen arkkitehtuurin onnistunut yhdistäminen hienovaraisesti Aallon arkkitehtuurin kanssa.

- Kärkipää erottui muista selkeillä ja mieleenpainuvilla ideoilla ja muodonannolla. Silmun parasta antia olivat tunnelma ja herkkä muoto. Lisäksi sen katsottiin tuovan Alvar Aalto-museon ja Keski-Suomen museon väliin rauhallisen lisän, joka edistää myös ulkotilojen käytettävyyttä, kertoo Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh.

Myös aallon alumneista koostuvan ryhmän ehdotus ”Kannel” tuli toiseksi kilpailussa. Tarmo Juhola on valmistunut Aallosta arkkitehdiksi. Lisäksi Anna Juhola (o.s. Nyyssönen) ja Essi Peltola ovat valmistuneet Aallosta. Toisen lunastuksen sai arkkitehtuurin laitoksen opiskelijoista Antti Soinista ja Leo Lindroosista koostuva ryhmä. Toinen kunniamaininnoista myönnettiin arkkitehtuurin laitoksella opettavalle alumnille Sami Vikströmille.

Kilpailun palkintolautakunta painotti arvosteluperusteissaan arkkitehtonista kokonaisotetta, voittajaehdotuksen sopivuutta valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön ja luontevaa yhteyttä Alvar Aallon arkkitehtuurin kanssa. Näiden ohella korostettiin suunnitelman teknistä ja taloudellista toteutettavuutta.

- Uudelta nivelosalta edellytettiin, että sen valmistumisen myötä toteutuu luontevasti museoiden monipuolinen yhteiskäyttö muun muassa kahvilan, auditorion ja museoiden kokous-, verstas- ja opetustilojen osalta. Myös ulkotilojen luontevaa liittymistä Ruusupuiston aukioon edellytettiin, jotta lopullinen Ruusupuistokokonaisuus toteutuu aikanaan, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja ja Jyväskylän Tilapalvelun suunnittelupäällikkö Ulla Rannanheimo.

- Ehdotuksia oli niin paljon, ettei yleiskuvaa kilpailun sadosta ollut helppoa saada. Kilpailun tavoitteet kuitenkin toteutuivat ja paikan potentiaali tuli todella perusteellisesti selvitetyksi. Todella korkeatasoisia ehdotuksia oli sen verran vähän, että palkittujen löytäminen suuresta joukosta onnistui lopulta melko helposti, jatkaa Lindh.

Kilpailussa etsittiin ratkaisuja arkkitehti Alvar Aallon merkkiteosten, Alvar Aalto -museon ja Keski-Suomen museon yhdistämiseksi ja Jyväskylän Ruusupuiston museoalueen kehittämiseksi.

Alvar Aalto -säätiön ja Jyväskylän kaupungin järjestämä yleinen arkkitehtuurikilpailu ohitti suosiollaan kaikki ennakkoarviot. Kilpailuun vastaanotettiin yhteensä 689 kilpailuehdotusta. Palkinnot jaettiin Arkkitehtuurin päivänä ja Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2.2016 Keski-Suomen museossa Jyväskylässä.

Tekstiä editoitu 26.2.2016. Korjattu Tarmo Juhola on valmistunut arkkitehdiksi Aallosta ja lisätty Anna Juhola (o.s. Nyyssönen), joka on myös valmistunut Aallosta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.