ɫɫ

Uutiset

Riitta Katilasta Perustieteiden korkeakoulun Vuoden alumni

Professori Riitta Katila on yritysten innovaatiotoiminnan, kasvun ja kehittämisen asiantuntija.

Stanfordin yliopistossa tuotantotalouden professorina työskentelevä Riitta Katila on valittu Perustieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi 2016. Hänen tutkimusalueensa linkittyy yritysten teknologiastrategioihin ja oppimiseen: innovaatioihin, kilpailuun ja kasvuun.

Katilan valinnassa painottuivat hänen tieteelliset saavutuksensa. Hänen artikkeleitaan on julkaistu strategian ja johtamisen alan merkittävimmissä julkaisuissa, ja hän on myös toiminut usean alan arvostetuimman tieteellisen lehden toimitusneuvostossa. Katila on palkittu lukuisia kertoja tieteellisestä tutkimustyöstään.

Työskenneltyään johdon konsulttina ja televiestinnässä Katila kiinnostui siitä, miten yritykset luovat ja kaupallistavat teknologioitaan. Kysymykset johdattivat hänet akateemiselle uralle Yhdysvaltoihin, jossa hän on menestyksekkäästi yhdistänyt tutkimusintressinsä teknis- ja johtamistieteelliseen taustaansa.

”Paras tapa lähestyä innovaatioita on ymmärtää sekä niiden ajurina toimivaa teknistä puolta että niitä hallinnoivaa strategista puolta – ja tähän koulutustaustani antaa hyvän lähtökohdan”, Vuoden alumni -tunnustuksesta iloitseva Riitta Katila sanoo.

Uraauurtavaa tutkimusta teknologiapohjaisen liiketoiminnan kehittämisestä

Tutkimuksessaan Katila on linkittänyt kaksi toisistaan usein erillään olevaa näkökulmaa: innovaatioiden syntymisen yrityksen sisällä ja niiden päätymisen markkinoille.

Tutkimuksessaan hän on perehtynyt muun muassa teknologiayritysten menestystekijöihin. Yksi avaintekijä on henkilöstö, josta löytyy oikeanlaista ja monipuolista osaamista innovaatioprosessin kaikkiin vaiheisiin.

”Erilaisten osaajien yhteistyö ruokkii innovaatiotoimintaa. Esimerkiksi lääketieteen teknologiayrityksissä tarvitaan idearikkaita tekniikan osaajia ja asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, jotka tuntevat innovaation käytön arjessa ja haluavat jatkuvasti parantaa toimintaansa. Samalla tarvitaan myös liiketoiminnan osaamista ja johtajia, jotka tietävät mitkä ideat valita jatkokehittelyyn ja miten ne muutetaan elämää parantaviksi tuotteiksi ja ratkaisuiksi”, Katila kertoo.

Viime aikoina Riitta Katila on tutkinut Piilaaksoon sijoittuvia yrityksiä sekä erityisesti sitä, miten isoissa yrityksissä voidaan luoda ja tukea innovaatiomyönteistä yrityskulttuuria. Katilan mukaan isot yritykset voisivat oppia startupeilta epäonnistumisen sallimista ja virheistä oppimista.

”Monissa yrityksissä epäonnistumisesta ei haluta puhua, mikä tyrehdyttää helposti uusien asioiden kokeilun. Startupeissa taas usein ajatellaan, että on ok epäonnistua aika ajoin ja tehdä se nopeasti, jotta siitä voidaan oppia ja onnistua seuraavalla kerralla”, Katila summaa.

Sillanluoja Stanfordin ja Aallon yrittäjyysohjelmien välillä

Riitta Katila on suosittu ja usein Aallossakin nähty luennoitsijavieras, jolle luovuus ja innovaatiot ovat sydäntä lähellä olevia teemoja myös opetuksessa. Riitta Katila on ollut pitkään mukana Stanford Technology Ventures Programissa, joka on ollut keskeisenä esikuvana ja tukena erityisesti sen perustamisvaiheessa.

”Aallosta sain vankan teknistieteellisen pohjan osaamiseni rakentamiseen, sekä innostusta ja rohkaisua uuden oppimiseen – näistä molemmista olen kiitollinen”, sanoo Riitta Katila.

Riitta Katila valmistui tuotantotalouden diplomi-insinööriksi vuonna 1992 ja väitteli tekniikan tohtoriksi tuotantotalouden alalta 1999 Teknillisestä korkeakoulusta. Hänellä on myös tohtorin tutkinto strategian alalta Texasin yliopistosta (2000). Akateemisen uransa Stanfordin yliopistossa hän aloitti apulaisprofessorina 2002, jossa hän toimii nykyisin professorina, tutkijana ja opettajana.
 

Riitta Katila on Perustieteiden korkeakoulun kolmas Vuoden alumni. Aiemmin Vuoden alumni -tunnustuksen ovat saaneet Marja-Liisa Siikonen (2015) ja Rob Blaauwgeers (2014).

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.