ɫɫ

Uutiset

Rakkausteemainen yleisöluento aloittaa Aalto-yliopiston ja Espoon kaupungin kaikille avoimet tiedetapahtumasarjat

Niin aikuisille kuin koululaisillekin suunnattujen tapahtumasarjojen tavoitteena on kertoa eri tieteenalojen tutkimuksesta kiinnostavalla tavalla, ja samalla tehdä Otaniemestä ja Espoosta houkutteleva vierailukohde.
Raitiovaunu kulkee modernin tiilirakennuksen ohi, jonka vasemmalla puolella on suuri puu ja oikealla polkupyöriä.
Tapahtumat järjestetään Aalto-yliopiston kampuksen sydämessä syksyllä avautuneessa Marsio-rakennuksessa. Kuva: Nico Luode

Aalto-yliopiston kampuksella alkavat kaikille avoimet suomenkieliset tapahtumasarjat, jotka toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Tavoitteena on saada yliopiston toimintaa, tiedettä ja taidetta, innovaatioita ja kestävän kehityksen ratkaisuja entistä laajemman joukon ulottuville. Tapahtumasarjojen lisäksi osana kumppanuutta toteutetaan yhteistyönä myös Aalto-yliopiston ja EMMA - Espoon modernin taiteen museon EMMA TALKS -keskustelusarjaa vuonna 2025.  

۳ٱ𾱲ٲön käynnistää helmikuun 11. päivä alkavat Aalto Ahaa -yleisöluennot ystävänpäivään liittyen rakkausteemalla. Maaliskuun 21. päivä alkaa puolestaan Aalto-yliopisto Juniorin Tiedeteatteri, joka on suunnattu 9–12-vuotiaille koululaisille opettajan tai muun aikuisen seurassa.  

“Olemme innoissamme saadessamme näyttää, miten Aalto-yliopiston tutkimus ja työ vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme inspiroivilla tavoilla. Espoon kaupungin mahdollistamien tapahtumien kautta voimme tuoda yliopiston lähemmäksi ihmisiä, ja näin herättää kiinnostusta opiskeluun eri elämänvaiheissa. Otaniemen kampus on viime vuosina muuttunut entistä kaupunkimaisemmaksi, ja liikenneyhteydetkin ovat nyt erinomaiset. Kutsumme mielellämme kaikki kylään Espooseen”, sanoo Aalto-yliopiston viestintäjohtaja Laura Aalto.

Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Viime vuoden lopussa allekirjoitettiin uusi viisivuotinen kumppanuussopimus.  

”Otaniemen alue on Euroopan kansainvälisimpiä, vetovoimaisimpia ja monimuotoisimpia innovaatio- ja yrittäjyysekosysteemejä. Lisäksi Otaniemi on arkkitehtuurin, taiteen, tieteen ja tapahtumien kaupunginosa, jonka tarjontaan voi tulla tutustumaan kauempaankin. Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyöllä on tuotettu kaikille avoimet tapahtuma- ja luentosarjat, jotka ovat samalla Espoon kaupungin lahja 15 vuotta täyttävälle Aallolle ja sitä kautta kaikille espoolaisille ja suomalaisille”, sanoo elinvoimajohtaja Mervi Heinaro Espoon kaupungilta.

Tapahtumat järjestetään Aalto-yliopiston kampuksen sydämessä syksyllä avautuneessa Marsio-rakennuksessa. Kaikille avoimen tapahtumatilan tavoitteena on tuoda yliopiston toimintaa ihmisten lähelle. Aalto Ahaa -luennot järjestetään kolme kertaa lukukaudessa tiistaisin, ja Tiedeteatterit kaksi kertaa lukukaudessa perjantaisin. Niitä pystyy seuraamaan myös jälkikäteen tallenteina.

Tarkemmat tiedot tapahtumasarjoista

Aalto Ahaa -yleisöluennot  

Kohderyhmänä on tieteestä ja maailmantilasta kiinnostuneet uteliaat kansalaiset Espoossa ja lähialueilla. Lisäksi tallenteiden kautta sisältöihin voi tutustua kauempanakin asuvat. Tavoite on tehdä näkyväksi Aalto-yliopistossa tehtävän tutkimuksen ja työn vaikutusta jokapäiväiseen elämään inspiroivalla ja innostavalla tavalla. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kanssa. Tapahtumaa voi seurata paikan päällä Marsio -rakennuksessa, verkkolähetyksenä tai tallenteena.  

Aalto Ahaa -tapahtumia järjestetään kolme keväällä ja kolme syksyllä tiistaisin kello 17–18.30. Syksyn ohjelma julkaistaan myöhemmin. Kevään 2025 tapahtumapäivät ja teemat ovat seuraavat:

  • tiistai 11.2. – Rakkaus
  • tiistai 18.3. – Vesi, jää ja vastuullinen ruuantuotanto
  • tiistai 8.4. – Luova ajattelu ja tulevaisuuden rakentaminen  

Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri

Kohderyhmänä on 9–12-vuotiaat koululaiset, jotka tulevat tapahtumaan koululuokan kanssa (aamupäivän tapahtuma) tai vanhemman, mummin, kummin tai muun aikuisen kanssa (iltapäivä). Tapahtumista tuotetaan tallenteet, jotka sopivat käytettäväksi osana kouluopetusta. Tavoite on innostaa ja inspiroida sekä saada sisältöjen pariin myös ne lapset ja nuoret, joilla ei välttämättä ole kontaktipintaa yliopisto-opiskeluun oman lähipiirin kautta.  

​Tiedeteattereita järjestetään kaksi keväällä ja kaksi syksyllä aina siten, että aamupäivällä tapahtumassa vierailee koululuokkia ja iltapäivällä tilaisuus on avoinna perheille ja kaikille kiinnostuneille. Ilmoittautuminen avataan noin kuukautta ennen ja osa kapasiteetista arvotaan, jotta voidaan varmistaa yhdenvertainen mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Syksyn ohjelma julkaistaan myöhemmin. Kevään 2025 tapahtumapäivät ja teemat ovat seuraavat:  

  • ​perjantai 21.3. – Äärettömyys: avaruus ja numerot
  • perjantai 9.5. – Pelisuunnittelu  

Ensimmäisten tapahtumien aikaan on mahdollista tutustua yliopiston 15-vuotissyntymäpäivien kunniaksi koottavaan näyttelyyn, joka esittelee yliopiston saavutuksia teemalla ”Lahja”. Näyttely on avoinna 5.2.–21.3.2025.  

Lue lisää Lahja-näyttelystä

Lue lisää

Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o

Marsio

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka aivan kampuksen ytimessä.

Kuva Thesis Day -tapahtumasta vuodelta 2024. Kuvassa näkyy työnantajien edustajia ja opiskelijoita, jotka etsivät lopputyöprojektia.

Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto allekirjoittivat strategisen sopimuksen uudesta viisivuotisesta kumppanuuskaudesta

۳ٱ𾱲ٲö sisältää panostuksia Otaniemeen, yritys- ja innovaatiotoimintaan sekä kansainvälisten osaajien juurtumiseen.

Uutiset
Jakautunut kuva, jossa on teksti 'LAHJA näyttely' valkoisella mustalla taustalla ja värikkäitä kuvioita oikealla.

Lahja-näyttely 5.2.–21.3.2025

Tässä näyttelyssä tutustut 15-vuotista taivaltaan juhlistavan Aalto-yliopiston merkitykseen yhteisölleen ja yhteiskunnalle.

Marsio
Teksti 'Matka Rakkauden Ytimeen' vääristyneellä efektillä värikkäällä taustalla.

Aalto Ahaa -yleisöluento 11.2. – Rakkaus

Katso tallenne uuden suomenkielisen Aalto Ahaa -tapahtumasarjan ensimmäisestä luennosta.

Tapahtumat
Vesipyörre, jossa valkoisella kirjoitettu teksti 'MATKA VEDEN SYVYYKSIIN' muodostaa tunneliefektin veteen.

Aalto Ahaa -yleisöluento 18.3. – Vesi, jää ja vastuullinen ruuantuotanto

Katso tallenne uuden suomenkielisen Aalto Ahaa -tapahtumasarjan toisesta luennosta.

Tapahtumat
Suomenkielisten sanojen spiraali purppuran ja mustan pilvitaustalla.

Aalto Ahaa -yleisöluento 8.4. – Luova ajattelu ja tulevaisuuden rakentaminen

Katso tallenne - kaikille avoin suomenkielinen tapahtumasarja, jonka kolmas osa vie sinut matkalle luovaan ajatteluun ja tulevaisuuden rakentamiseen.

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.