ɫɫ

Uutiset

Radioteleskooppi kuvaa auringonpimennyksen pilvienkin läpi

Metsähovin aurinkokartat ovat nähtävillä verkossa lähes reaaliajassa.
Kuva: Joni Tammi

Perjantaina 20. maaliskuuta Suomessa ja Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalla Kirkkonummella seurataan lähes täydellistä auringonpimennystä. Auringonpimennys alkaa noin klo 11 ja päättyy noin kello 13.

Metsähovissa sijaitsee Suomen ainoa tähtitieteellisessä tutkimuksessa käytössä oleva radioteleskooppi. Vaikka sää olisi auringonpimennyksen aikaan pilvinen, Metsähovin radioteleskoopilla on mahdollista kuvata aurinkokarttoja.

– Tämä on toinen kerta, kun Metsähovissa seurataan auringonpimennystä ja ensimmäinen kerta, kun se tehdään pimennyksen alusta loppuun saakka, metsähovin johtaja Joni Tammi kertoo.

Vaikka auringonpimennys ei uusi ilmiö olekaan, seuranta on tärkeää yllättävien tilanteiden varalta.

– Jos auringonpimennyksen aikaan sattuisi esimerkiksi auringonpurkaus, olisi sen havaitseminen usealla eri menetelmällä tieteellisesti erittäin merkittävää.

Kuu muuttuu hetkeksi osaksi havaintolaitetta

Koska auringonpimennys näkyy Suomessa poikkeuksellisesti keskipäivän aikaan, antaa se myös mahdollisuuden tutkia tapahtumaa energiantuotannon näkökulmasta.

– Aurinkoenergian tuotanto toki lakkaa joka yö, mutta äkillinen pimennys aiheuttaa paljon suuremman pudotuksen tuotannossa kuin hiljalleen laskeutuva ilta. Suomessa on suhteellisen vähän aurinkoenergiaa, mutta esimerkiksi 80 prosentin pimennys Keski-Euroopassa vastaisi samaa kuin neljä viidestä aurinkoenergiaa tuottavasta laitoksesta sammutettaisiin. Pimennykseen liittyvä äkillinen ja paikallinen lämpötilan lasku aiheuttaa muutoksia myös tuulienergiaan ja tuulen nopeuteen, Tammi kertoo.

Auringonpimennysten hyöty tähtitieteelle johtuu Kuun vaikutuksesta.

– Kuun kiekon liikkuessa Auringon eteen peittyy tähden pinnasta ja sitä ympäröivästä kuumasta koronasta eri osia eri havaintotaajuuksilla. Seuraamalla auringon himmentymistä ja kirkastumista eri taajuuksilla pystymme tutkimaan eri alueiden koostumusta Auringon pinnan tuntumassa.

Auringonpimennyksen havainnointi on tärkeää myös laitteiston tutkimuksen ja kehityksen kannalta.

– Käytämme kuun kiekon terävää reunaa parantamaan radioteleskooppimme resoluutiota. Keskitymme myös Auringon aktiivisiin alueisiin ja yritämme selvittää niiden kokoa ja koostumusta radiotaajuuksilla Kuun tuoman lisätarkkuuden turvin. Jos emme nyt onnistu, seuraava tilaisuus tulee vasta vuonna 2018.

Auringonpimennyksen seuranta yhteistyötä

Koska Suomi on iso maa, havainnointia on tärkeä tehdä etelästä pohjoiseen. Auringonpimennys näkyy parhaiten Kilpisjärvellä, jossa havainnointia hoitaa Sodankylän geofysikaalinen observatorio yhteistyössä Metsähovin kanssa. Pohjoisessa tietoa kerää Kaira-radiotutkimuslaite.

– Auringonpimennyksiä on tapahtunut niin kauan kuin Aurinko ja Kuu ovat olleet olemassa. Sitä on ihmetelty kaikissa kulttuureissa läpi historian, ja pimennysten tiedetään jopa lopettaneen sotia. Kyseessä on tapahtuma, joka pysäyttää koko ihmiskunnan miettimään, millaisesta mittakaavasta maailmankaikkeudessa on kyse ja mikä meidän osuus on siinä, Tammi pohtii.

Nykyään ilmiö ymmärretään täysin, mutta sen avulla voidaan tutkia vielä hämärän peitossa olevia yksityiskohtia Auringon toiminnassa.

Päivän aikana koottavat materiaalit ja linkit päivittyvät lähes reaaliajassa verkkoon osoitteessa .

Auringonpimennystä seurataan myös Twitterissä #metsahovi.

äپٴDz:
Metsähovin johtaja Joni Tammi
joni.tammi@aalto.fi
puh. 029 442 4858

Metsähovin blogi:
Facebook:

Kuva: Joni Tammi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.