ɫɫ

Uutiset

Puoli miljoonaa euroa Business Finlandilta metallien kiertotalouden kehittämiseen

Aalto-yliopiston rahoituksen saanut aliprojekti on osa SYMMET-hanketta, joka etsii ratkaisuja jatkuvasti kasvavaan metallien tarpeeseen.
Metallurgian tutkimuslaitteistoa / kuva: Glen Forde

SYMMET-projekti – Symbiosis of metals production and nature – pyrkii löytämään keinoja jätemetallien ja metallurgisten prosessijäännösten minimoimiseksi sekä selvittämään, miten sekundääriraaka-aineita voidaan parhaiten käyttää hyödyksi metallurgisissa prosesseissa. Lisäksi tutkimuskonsortio haluaa edistää tutkimuslähtöisten innovaatioiden ja liiketoiminnan syntyä.

Olemassa olevat kaivokset eivät riitä vastaamaan metallien kysyntään uusiutuvan energian, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, ja sähköisen liikenteen lisääntyessä. SYMMET pyrkii löytämään ratkaisuja kestävyysvajeeseen, jonka metallien jatkuvasti kasvava tarve aiheuttaa.

SYMMET kokoaa yhteen laajan joukon metallinvalmistuksen ekosysteemissä toimivia metallinvalmistajia, teknologia- ja palvelutoimittajia, pk-yrityksiä sekä tutkimuslaitoksia. Hankkeen partnereita ovat Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto, Boliden Harjavalta Oy, Boliden Kokkola Oy, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Luxmet Oy, Oulun yliopisto, Outokumpu Stainless Oy, Outotec (Finland) Oy, Owatec Oy, SSAB Europe Oy, Tapojärvi Oy ja Teknologiantutkimuskeskus VTT. ۳ٱ𾱲ٲöpartnereina ovat mukana myös Ferrovan Oy ja Timegate Instruments Oy. Hankekonsortion vastuullisena johtajana toimii Oulun yliopiston professori Timo Fabritius. Kaksivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 6,9 miljoonaa euroa.

Business Finland on myöntänyt Aalto-yliopistolle SYMMETin aliprojektiin rahoituksen, joka kattaa 60 prosenttia projektin kokonaiskuluista ollen maksimissaan 514 000 euroa. Aalto-yliopisto rahoittaa projektia 30 prosentin ja yhteistyöyritykset 10 prosentin osuudella.

Projektiin osallistuu Aalto-yliopiston kemian tekniikan ja metallurgian laitoksen kolme tutkimusryhmää: metallurgian (prof. Ari Jokilaakso), metallurgisten prosessien termodynamiikan (prof. Daniel Lindberg) ja hydrometallurgian ja korroosion (prof. Mari Lundström) tutkimusryhmät.

”Etsimme tutkimuksessamme optimaalisia käyttöparametrejä sinkkiuutejäämien pyrometallurgiseen käsittelyyn ei-fossiilisilla pelkistysaineilla sekä jalometallien talteenottoon sähkö- ja elektroniikkaromusta”, sanoo aliprojektista vastaava professori Ari Jokilaakso kemian tekniikan ja metallurgian laitokselta. ”Keskitymme myös sähkönvarastointiin käytettäviin materiaaleihin kuparin sekundäärilähteinä. Lisäksi etsimme vaihtoehtoja ei-fossiilisille pelkistysaineille metallien talteenotossa ei-rautametallikuonasta sekä sähköisten sulatusuunien pölyjen pyrometallurgiseen käsittelyyn.”

äپٴᲹ:

Ari Jokilaakso, professori
Aalto-yliopisto
ari.jokilaakso@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.