ɫɫ

Uutiset

Pulpetissa-podcastin Ruusu Kukkurainen ja Ida Koponen ovat kuulijoilleen parhaimmillaan kuin kaivattuja isosiskoja

Koponen ja Kukkurainen tapasivat toisensa syksyllä 2022 aloittaessaan Informaatioverkostojen opinnot. Heidän Pulpetissa-podcastinsa on kuin Harry Potter-sarja – vanhoihin aiheisiin palataan uudesta kulmasta opintojen edetessä.
Pulpetissa-podcast
Ida Koponen ja Ruusu Kukkurainen. Kuvat: Oona Hilli / Aalto-yliopisto

Opiskelijan arkea, haasteita ja kommelluksia käsittelevän Pulpetissa-podcastin toinen kausi alkoi marraskuun alussa. Podcastin juontajat Ruusu Kukkurainen ja Ida Koponen tapasivat toisensa aloittaessaan Informaatioverkostojen opinnot syksyllä 2022. Ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa he päättivät, että aloittavat podcastin opiskelijaelämän vaietuista puolista. Koposen ja Kukkuraisen mukaan parasta fuksivuonna aloitetussa podcastissa on se, että he voivat kasvaa sen mukana.

”Jaamme podcastissa tietoa opiskelijaelämän eri puolista yliopisto-opintoja pohtiville. Podcastimme antaa myös vertaistukea kanssaopiskelijoille. Fuksikuuntelijan mukaan olemme olleet hänelle kuin kaivattuja isosiskoja, jotka jakavat kokemuksiaan eteenpäin. Se on ihana kehu”, Koponen sanoo.

”Liian usein kokemuksia jaetaan vasta, kun haasteet on selätetty. Me kerromme kokemuksistamme silloin kun ne tapahtuvat”, Kukkurainen toteaa.

Pulpetissa-podcastissa Koponen ja Kukkurainen kertovat omista hakuprosesseistaan, opiskeluidensa luonteesta, ennakkoluuloista, arjesta, raha-asioista, työstä, opiskelijoiden mielenterveydestä ja jaksamisesta ä opiskelijatapahtumista. 

”Olen Lahdesta kotoisin ja muuttaminen yliopisto-opintojen perässä uuteen kaupunkiin oli yllättävän suuri muutos. Opiskelijan toimeentulo, arjen aikatauluttaminen ja opintoihin liittyvä stressi ovat asioita, joista olisin halunnut kuulla enemmän ennen opintojen aloittamista”, sanoo Kukkurainen. 

”Podcastimme on kuin Harry Potter -sarja. Aiheet voivat pysyä jokseenkin samoina, mutta opintojen vaihe vaikuttaa tapaamme käsitellä asioita uudesta kulmasta”, Koponen sanoo.

Voimavarojen rajoissa

Koponen kertoo podcastissa avoimesti masennuksestaan, joka hänelle todettiin vähän opiskeluiden aloittamisen jälkeen. Hän on jättänyt kursseja kesken. Koponen ja Kukkurainen kokevat, että vanhemmat opiskelijat ovat kannustaneet kuulemaan omaa jaksamista. Heidän mukaansa opiskelukokemusta tulisi vaalia ainutlaatuisena kokemuksena omien voimavarojen rajoissa.

Ruusu Kukkurainen
Ruusu Kukkurainen.

”Opintoja aloittaessa oletin, että kaikki opiskelijat täällä ovat yli-ihmisiä ja opiskelua vaivaa kilpailuhenkisyys. Luulin, että kaikki pärjäävät yksin opinnoissaan. Vanhemmat opiskelijat ja yliopistoystävät ovat kuitenkin olleet todella avuliaita. Se on ollut helpottavaa huomata”, kertoo Kukkurainen.

”Minulla on ollut tässä yhteisössä todella turvallinen olo. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat”, Koponen sanoo.

Ida Koponen
Ida Koponen.

Kiitosta Koposelta ja Kukkuraiselta saa erityisesti Athene-kilta, jossa he ovat olleet viimeisen vuoden toimihenkilöinä. Kiltalaisilta on saanut tukea opinnoissa ja jaksamisessa. Alempien vuosikurssien opiskelijoiden keskuudessa on kuitenkin ollut vaikea puhua ääneen omista heikkouksista ja jaksamisesta. 

”Omien rajojen havaitseminen ja asettaminen on vaikeaa. Varsinkin, jos on oletuksia, että muut ympärillä jaksavat ja kykenevät. Silloin luulee, että on itse ainut, joka kokee haasteita. Sitä sokaistuu omille tuntemuksille, kun luulee, että opiskelun kuuluukin olla sellaista”, Kukkurainen sanoo.

”Olemme saaneet paljon viestejä mielenterveyttä ja jaksamista käsittelevää jaksoa koskien. Muut opiskelijat ovat kehuneet minua rohkeaksi, kun puhun masennuksestani ääneen. He eivät olleet huomanneet tilannettani päälle päin”, Koponen toteaa. 

Takana on aina ihminen

Omien rajojen huomaamisen lisäksi opiskeluun liittyvien omien vahvuuksien, mielenkiinnon kohteiden ja haasteiden ymmärtäminen on vaatinut työtä. Kukkurainen on opinnoissaan huomannut, että häntä kiinnostaa tekniikassa erityisesti psykologia. Hän haki opiskelemaan Informaatioverkostoja, koska häntä kiinnosti sen ihmisläheisyys. Opinnoissa mielenkiintoisimpia kursseja ovat olleet esimerkiksi Ihminen havaitsijana ä Ihmisten ja organisaatioiden tutkimus

”Tekniikassa minua kiinnostaa erityisesti se, että takana on aina ihminen. Mielenkiintoista on se, kuinka psykologiaan ja ihmisen toimintaan keskittyvää tekniikan opiskelumme on. Niihin haluan opinnoissani keskittyä”, Kukkurainen sanoo.

Koposelle ensimmäinen opiskeluvuosi näytti myös uutta suuntaa. Keväällä hän hakee opiskelemaan hammaslääkäriksi, joka oli hänen haaveensa jo ennen tekniikan alan opintoja. Podcast jatkuu muutoksista huolimatta, vaikka Koponen lähteekin tavoittelemaan unelmaansa.

Podcastin ensimmäinen kausi julkaistiin viime keväänä, Kukkuraisen ja Koposen fuksivuoden aikana. Kukkuraisen mukaan vuosi oli kaikin puolin kuin harjoittelua. Toisen opintovuoden aloitus on ollut erilaista, kun kaikki on jo tutumpaa. Edellisiä opiskeluvuosia ja aiemmin sanottuja asioita voi myöhemmin reflektoida, kun kokemusta karttuu. 

ʾä kuunteluun!

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.