ɫɫ

Uutiset

Professori Filip Tuomisto on valittu vuoden 2015 EspooAmbassadoriksi

Teknillisen fysiikan laitoksen professori, Filip Tuomisto Perustieteiden korkeakoulusta, on valittu vuoden 2015 EspooAmbassadoriksi.
espooambassador_2015_270815_web_photo_joni_viitanen_fi.jpg

Valinnan tehnyt työryhmä perusteli päätöstään Tuomiston aktiivisella toiminnalla alansa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimusryhmissä ja järjestöissä. Kiireisen tutkimus- ja opetustyön ohessa Tuomisto on ennättänyt nuorella urallaan tehdä Suomea ja Aalto-yliopistoa tunnetuksi järjestäessään useita kansainvälisiä konferensseja niin Suomessa kuin ulkomailla. Kesällä 2015 Tuomisto oli pääjärjestäjänä Espoossa järjestetyssä 28th International Conference on Defects in Semiconductors -konferenssissa, joka keräsi yli 300 alan huippuosaajaa Otaniemeen.

Filip Tuomisto itse on otettu vuoden EspooAmbassador nimityksestä.

”Espoo Ambassadoriksi nimittäminen on hieno kunnianosoitus ja aion kannustaa muitakin järjestämään konferensseja Espoossa. Erityisesti Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella, mutta miksei muuallakin kuten upeassa kansallispuistossamme Nuuksiossa.”

Tuomisto aloitti ydintekniikan professorina Aalto-yliopistossa toukokuussa 2012. Filip Tuomiston tausta on materiaalien fysiikassa ja materiaalien atomitason rakenteen tutkimuksessa. Professorina hänen tutkimuksensa keskittyy muun muassa energiamateriaalien säteilynkestävyyden tutkimiseen ja ennustamiseen. Tuomisto toimii Aalto-yliopistossa myös positronifysiikan tutkimusryhmän johtajana.

Ohjelma rohkaisee tieteentekijöitä isännöimään oman alan konferensseja

EspooAmbassador toimii Suomessa ja ulkomailla Espoon kongressilähettiläänä. Filip Tuomisto on järjestyksessään seitsemäs EspooAmbassador. Palkinnon saaja julkistettiin 27.8.2015 Aalto-yliopiston Design Factoryssa pidetyssä EspooAmbassador -kutsuvierastilaisuudessa, jota isännöivät Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto.

Espoon kaupunki yhdessä Visit Espoon kanssa käynnistivät EspooAmbassador -ohjelman vuonna 2009 tavoitteena Espoossa järjestettävien kansainvälisten konferenssien määrän kasvattaminen. Ohjelma pyrkii rohkaisemaan tieteentekijöitä kutsumaan ja isännöimään oman alan konferensseja.

, joihin lukeutuu moni Perustieteiden korkeakoulun henkilökunnasta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Product Development Path Makers -logo taustavalokuvan päällä. Valokuvassa muovihansikkaisiin puetut kädet kaatavat jauhetta laboratorioastiaan, jossa on nestettä-
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Miltä rohkea tuotekehitys näyttää käytännössä – oivalluksia viime vuoden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -voittajilta

Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden jakama palkinto nostaa esiin rohkeita tuotekehityshenkkeita. Palkinnon ehdokashaku on avoinna 21.10.2026 asti.