ɫɫÀ²

Uutiset

Pöytämallisten 3D-tulostimien käytössä kannattaa huolehtia ilmanvaihdosta

Tulostamisessa vapautuu nanohiukkaspäästöjä, joiden leviämistä huoneilmaan on syytä rajoittaa.

Pöytämalliset 3D-tulostimet ovat yleistyneet kodeissa, kouluissa ja kirjastoissa hintojen laskun ja helpon saatavuuden myötä. °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksen, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan niiden käytöstä vapautuu kuitenkin ilmaan nanohiukkaspäästöjä.  Silloin tällöin tulostaminen ei ole kovin haitallista, mutta siellä, missä ihmiset altistuvat päästöille päivittäin, altistuminen olisi hyvä tunnistaa ja pyrkiä vähentämään sitä.

– Altistumista voi vähentää hankkimalla koteloidun tulostimen, jonka suunnittelussa päästöjen hallinta on otettu huomioon, välttämällä oleskelua samassa tilassa kuin tulostin tai varmimmin johtamalla päästöt pois huoneilmasta, kertoo erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksesta.

Lämpötilan nosto lisää hiukkaspäästöjä

°Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksen tutkijat mittasivat pöytämallisen FDM-tulostimen eli pursotinlaitteen tuottamia päästöjä kahden pientulostimissa yleisimmän muoviseoksen, ABS:n ja PLA:n, kanssa.

– ABS-muovin tulostaminen pöytäkäyttöisellä tulostimella aiheutti nanohiukkaspäästöjä, joiden leviämistä huonetilaan olisi hyvä rajoittaa, Anna-Kaisa Viitanen tiivistää.

– Printteri olisi hyvä sijoittaa tilaan, missä ei oleskella jatkuvasti. Tilan ilmanvaihdon tulee olla mahdollisimman hyvä, ja emissiot pitäisi johtaa mahdollisimman lähelle poistoilmakanavia, arvioi professori Kaarle Hämeri Helsingin yliopistosta.

Sekä ABS että PLA ovat termoplastisia, eli lämpömuovautuvia, muoveja, jotka pitää kuumentaa pursottamista varten.

– Öljypohjainen ABS vaatii kuumentamisen noin 230–250 asteeseen ja biohajoava PLA noin 180–210 asteeseen, kertovat tutkimusjohtaja Jukka Tuomi ja tutkija Kirsi Kukko Aalto-yliopistosta.

– Mittauksissa lämpötilan nostaminen kasvatti päästöjä merkittävästi, myös PLA:n kohdalla, joten oikeasta tulostuslämpötilasta pitää huolehtia, he painottavat.

Myös tulostusmateriaalien kanssa kannattaa olla tarkkana ja käyttää vain kuhunkin käyttötarkoitukseen suunniteltuja muoveja, muistuttavat tutkijat.

– Muki printataan elintarvikemuovista ja koru sellaisesta, jonka tiedetään olevan ihokontaktissakin turvallista, Kukko kiteyttää.

– Pöytämallisisissa printtereissä käytetyt muovinauhat ovat noin 20 kertaa kalliimpia kuin teollisuuden käyttämä bulkkitavara. Ajatus halvemman materiaalin tilaamisesta verkosta on siis houkutteleva, mutta kannattaa muistaa, ettei niiden sisällöstä ole välttämättä mitään takeita, Suomen Pikavalmistusyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Jukka Tuomi korostaa.

Ohjeita ja lisää tutkimustuloksia tulossa myös teollisesta 3D-tulostuksesta

°Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitos, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto tutkivat pientulostinten käytöstä syntyviä hiukkas- ja kaasupäästöjä osana laajempaa, työympäristöjen 3D-tulostamiseen keskittyvää hanketta. Tulostustyöhön liittyvä ohjeistus työntekijöille valmistuu viimeistään ensi syksynä. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä.

Teollisessa tulostamisessa tulostintyyppi- ja materiaalivalikoima on laajempi, jolloin myös päästöt muuttuvat. 3D-tulostustyöhön kiinteästi liittyvä kappaleiden jälkikäsittely kemikaaleilla on tyypillistä teollisessa mittakaavassa.

– Jälkikäsittelykemikaaleja käytettäessä kemikaalien riskinarviointi on tärkeää ja kemikaaleilta tulee suojautua oikein valituilla suojaimilla, muistuttaa Viitanen.

Tutkimushankkeen mittauksista vastaa °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitos ja päästöjen mallinnuksista Helsingin yliopisto. Aalto-yliopisto tuo hankkeeseen 3D-tulostuksen käytännön osaamista ja tietoa siitä, millaista 3D-tulostamista Suomessa tehdään.

Tutkimusta on rahoittanut Työsuojelurahasto.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen
°Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitos
puh. 043 825 0672
anna-kaisa.viitanen@ttl.fi

Tutkija Kirsi Kukko
Aalto-yliopisto
puh. 050 344 7248
kirsi.kukko@aalto.fi

Professori Kaarle Hämeri
Helsingin yliopisto
p. 09 19150 850
kaarle.hameri@helsinki.fi

Tuloksia esitellään Suomen pikavalmistusyhdistys .

Vuosiseminaari järjestetään ²â³ó³Ù±ð²â»å±ð²õ²õä.

Lue myös: (news.cision.com)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.