ɫɫ

Uutiset

Polttokennojen avulla kohti nollapäästöistä laivaliikennettä

Polttokennoteknologia on avain merenkulun päästöjen globaaliin vähentämiseen. Polttokennojen kehitystyössä ABB tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuden isoihin ratkaisuihin.

Uusiutuvan vedyn käyttöön pohjautuva polttokennoteknologia on jo pitkään ollut aivan kulman takana. Nyt sen käyttöönottoon kannustavat isot voimat, kun ilmastonmuutoksen myötä kaikilla teollisuuden aloilla ja varsinkin liikenteessä siirrytään päästöttömiin ratkaisuihin.

”Uskon, että nyt on hetki, jolloin polttokennoteknologia lyö läpi. Tieliikenteen ja vetyautojen jälkeen vuorossa on merenkulku, jossa mennään kertaluokkaa suurempiin tehoihin”, sanoo tekniikan tohtori ja Aallon alumni Sami Kanerva, joka on ABB:n polttokennoratkaisujen tuotepäällikkö meriteollisuudessa.

ABB on meriliikenteen edelläkävijä polttokennoteknologiassa, jonka myötä sähkömoottorit korvaavat laivojen dieselmoottoreita.

”Kehitämme polttokennojen hyötysuhdetta, elinikää sekä kustannustehokkuutta. Panostamme myös siihen, miten polttokennot ja vety saadaan integroitua laivaan niin, että ne toimivat turvallisesti muiden järjestelmien kanssa", Kanerva sanoo.

Tarvetta uusille osaajille

ABB:n ja Aallon yhteistyö polttokennoteknologian parissa lähtee liikkeelle harjoitus- ja opinnäytetöistä sekä yhteisistä tutkimusprojekteista. Parhaillaan ABB:n asiantuntija työstää Aalto-yliopistoon polttokennoihin liittyvää väitöskirjaa.

”Panostamme merkittävästi polttokennoteknologian kehittämiseen ja jatkossa meillä on entistä enemmän tarvetta uusille Aallosta tuleville osaajille. Tarjoamme opiskelijoille tulevaisuuden työuraa, jossa pääsee muuttamaan maailmaa. Meillä nuoret osaajat pääsevät hyvinkin pian työurallaan tekemisiin isojen asioiden kanssa", Kanerva sanoo.

Päästöttömään merenkulkuun siirtymisen ohella polttokennot tuovat muutoksia laivojen suunnitteluun ja rakentamiseen. Perinteisesti laivan keskellä on potkuria pyörittävä suuri dieselmoottori, joka sanelee paljon muuta suunnittelua.

”Jatkossa ei enää tarvita pakokaasukattilaa keskellä laivaa, vaan sähköistä propulsiota tukemassa voi olla useampia pienempiä energiantuotantolähteitä hajautettuna ympäri laivaa. Tämä tuo suunnitteluun lisää vapausasteita.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Takaisin pääartikkeliin

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.