ɫɫ

Uutiset

Pk-yritykset eivät osaa ottaa hallitustyöstä hyötyjä irti

Laskentatoimen capstone-kurssilla toteutettiin selvitys hallitustyöstä Hallituspartnerit Helsinki -yhdistykselle.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Helsingin Hallituspartnerit ry:lle tekemä haastattelututkimus paljastaa pienten ja keskisuurten yritysten päättäjien asenteita hallitustyöskentelystä. Työ toteutettiin osana laskentatoimen maisteriopintojen capstone-kurssia.

Capstone-kurssin ideana on koota opinnot yhteen. Kurssin osana opiskelijaryhmät tekevät moninaisia toimeksiantoja yrityksille tai muille toimijoille.

Hallituskriittisyyttä myönteisyyttä

Opiskelijoiden Hallituspartnerit Helsingille tekemässä selvityksessä kysyttiin, mitkä ovat suomalaisten yritysten syyt käyttää tai jättää käyttämättä ulkopuolisia hallituksen jäseniä. Minkälaisia osaamisalueita ja hyötyjä ulkopuolisilta hallitusjäseniltä odotetaan?

Hallituskriittisyyttä perusteltiin muun muassa seuraavasti:

”Yritys tuntuu niin henkilökohtaiselta, ettemme halua ulkopuolista mukaan”, haastateltu toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja sanoi.

”Ei ole tiedetty, että hallituksen jäsenen ottaminen olisi mahdollista ilman mittavaa rahallista panosta”, haastateltu toimitusjohtaja ja osakas sanoi.

”Yrityksen menestymiselle on olennaisempaa keskittyä operatiiviseen työhön kuin etsiä itseään viisaampia kertomaan, miten asiat pitäisi mukamas tehdä”, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja sanoi.

Vastaajissa oli myös hallitusmyönteisiä yrityspäättäjiä.

”On iso riski, että alkuperäiset omistajat ovat kasvun ja kehittymisen jarruja, jos eivät pysty tuomaan uusia ajatuksia, saati sitten jos suoraan jarruttavat kehitystä päätöksillään”, haastateltu toimitusjohtaja ja osakas sanoi.

”Näyttää siltä, että yrittäjät eivät ole oivaltaneet sitä, mitä parhaimmillaan ulkoinen hallituksen jäsen voisi yritykseen tuoda”, Suomen Yrittäjien projektipäällikkö Mika Haavisto kommentoi tuloksia.

Selvityksen julkaisun yhteydessä Hallituspartnerit Helsinki on julkaissut -sivun jakaakseen onnistumistarinoita suomalaisten pk-yritysten hallitustyöskentelystä.

Yli 40 projektia takana

Laskentatoimen maisteriopintoihin kuuluvan capstone-kurssin noin puolet tähänastisista yli 40 projektista on tehty suomalaisten pörssiyhtiöiden talousjohdon kanssa, mutta mukaan on mahtunut myös julkisen sektorin toimijoita, start-up yhtiöitä ja järjestöjä. 

”Kurssi on ollut menestys ja tarjonnut mahdollisuuden opiskelijoillemme antaa panoksensa hyödyllisiin reaalimaailman kysymyksiin. Olennainen osa kurssia on lopputyön esittäminen yhteistyökumppanin johtoryhmälle, ja on ollut ilo nähdä opiskelijoittemme valmius esiintyä jopa pörssiyhtiön hallituksen edessä”, KTT, opettava tutkija Jari Melgin Laskentatoimen laitokselta sanoo.

Jari Melgin vetää kurssia vuorotellen Professor of Practise Olli-Pekka Lumijärven ja apulaisprofessori Jari Huikun kanssa. 

äپٴᲹ:
KTT, VTM Jari Melgin, opettava tutkija, selvityksen ohjaaja Aalto-yliopiston puolelta
Puh. 040 540 1779
jari.melgin@aalto.fi

KTT Katja Kolehmainen, Director, Capful Oy, selvityksen ohjaaja Hallituspartnerit Helsinki ry:n puolelta
Puh. 050 461 8789
katja.kolehmainen@capful.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.