Perustieteiden korkeakoulu juhli kevättä
Perinteisiä kevätkarkeloita vietettiin Design Factorylla.
Tänä vuonna Fyysikkokilta oli järjestämässä perinteisiä Kevätkarkeloita, johon kutsuttiin korkeakoulun opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tarjolla oli ruokaa, tanssia ja puheita.
Infolaiset viihtyivät.
Tutalaiset nauttivat tarjolla olleista hotdogeista.
Dekaani Risto Nieminen oli kevätkarkeloissa viimeistä kertaa dekaanina.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.