ɫɫ

Uutiset

Palkittu sovellus syntyi opintojen ohessa

Avoimuus on tie eteenpäin, sanoo Applen sovelluskehittäjien palkinnon saanut Ilari Niitamo.
Bandimal-sovelluksen avulla voi säveltää musiikkia. Kuva: Yatatoy.

”Opiskelen median laitoksella ja tarkoitukseni on valmistua taiteen maisteriksi joulukuussa 2018. Olen mukana myös Yatatoy-yrityksessä, joka on enemmänkin luova kollektiivi kuin varsinainen yritys.

Yatatoyn perustaja Lucas Zanotto ja minä työskentelimme aiemmin yhdessä Hello Ruby -projektissa, jota myös juuri valmistunut opinnäytetyöni käsittelee. Koko viime vuoden teimme Bandimalia, ja julkaisimme sen marraskuussa 2017.

Bandimal on lapsille suunnattu sovellus, jonka avulla voi säveltää musiikkia. Sillä voi esimerkiksi toistaa jatkuvaa rumpukomppia, vaihtaa instrumenttia swaippaamalla näytöltä eri eläinhahmoja, säveltää melodioita, vaihtaa looppien nopeutta ja lisätä efektejä. Lapset pitävät erityisesti musiikin mukaan liikehtivistä eläinhahmoista. Koetimmekin tehdä sovelluksesta mahdollisimman helppokäyttöisen ja hauskan.

ÄäԾdz Ulrich Troyer sävelsi ja tuotti musiikin sekä samplet Wienissä. Lucas ja minä työskentelimme Helsingissä.

Lucas kehitteli, kuvitti ja animoi eläinhahmot sekä stailasi Ulrcihin kanssa instrumentit oikeanlaisiksi. Lucas ja minä vastasimme sovelluksen designista ja käyttäjäkokemuksesta, ja minä rakensin sen. Bandimal ohjelmoitiin Applen natiiviteknologioilla.

Ja sitten saimme Applen Design Award 2018 -palkinnon! Palkinnot jaetaan sovelluskehittäjien jokavuotisessa WWDC-konferenssissa, jossa palkitaan kymmenen parasta sovellusta. Se on monien mielestä suurin ja tärkein palkinto mobiilisovellusten alalla.

Palkitsemistilaisuus oli huikea kokemus. Ensimmäisenä päivänä sain vieraspassin ja minut istutettiin keynote-puheenvuorojen ajaksi eturiviin. Kun palkintojenjako alkoi, minut kutsuttiin lavalle ensimmäisenä. Konferenssin loppuaika kului uskomattomissa merkeissä: median haastatteluissa, Applen johtajien samppanjatilaisuudessa ja kaiken aikaa sain ottaa vastaan onnitteluja.

Pian Bandimal nousi ostetuimmaksi mobiilisovellukseksi Suomessa. Se oli lapsille suunnattujen sovellusten ykkönen jopa 60 maassa ja kymmenen kärkisovelluksen joukossa 25 maassa.

Uskon, että Suomen menestys sovellusten ja pelien kehityksessä liittyy historiaamme tekniikan ja matkapuhelinten alalla. Meillä on perusymmärrys siitä, millaisia mobiilisovelluksia tarvitaan ja mikä toimii käytännössä. Myös pohjoismaisella minimalismilla lienee tämän kanssa tekemistä – kevyt esteettinen tatsi on meille yhteistä.

Suomalaisilla on tietyllä tavalla omituinen mielenlaatu, joka lisää luovuutta tekemisiimme. Ja koska pienessä maassa on pienet piirit, voi melkein sanoa tuntevansa kaikki. Ihmisiin on helppo ottaa yhteyttä ja saada asioita tehtyä.

Mielestäni avoimuus on jatkossa ymmärrettävä uudella tavalla. San Franciscon teknologiapiireissä se on jo tapahtunut: he eivät enää pihtaa asioita vain itsellään.

Vanhan ajattelutavan mukaan piti esimerkiksi varoa tarjoamasta työntekijöille koulutusta, sillä he saattavat oppia liikaa ja lähteä. Tai ei haluttu puhua kilpailijoille, ettei vain paljastaisi heille salaisuuksiaan.

Kun työskentelimme San Franciscossa ja bongasimme jotain Yatatoylle hyödyllistä teknologiaa, saatoimme vain soittaa yrityksen toimitusjohtajalle ja pyytää hänet lounaalle. Sitten kysyimme suoraan, miten voisimme integroida teknologian omaan järjestelmäämme. Mielestäni avoimuus on tie eteenpäin.”

Teksti: Lucas Millheim. Kuva: Yatatoy.

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) lokakuussa 2018.

Ilari Niitamo. Kuvaaja: Lucas Millheim.
Ilari Niitamo työskentelee Yatatoyssa ja viimeistelee opintojaan Medialaboratoriossa. Kuva: Lucas Millheim.

Bandimal on lapsille suunnattu sovellus, jonka avulla voi säveltää musiikkia.
Se on yksi tämän vuoden ostetuimmista mobiilisovelluksista.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Holmberg pääsi seuraamaan jo opiskeluaikoina puolijohdealalle merkittävän Micronovan rakentamista. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!

Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Five people with a diploma and flowers.
Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.