ɫɫ

Uutiset

Palanen Piilaaksoa Otaniemeen

”Paras kokemus ikinä”, huudahtaa kuin yhdestä suusta opiskelijaryhmä, joka vietti viime kesän opiskellen Stanfordin yliopiston kesäkoulussa.
Students Stanford Aalto University.jpg

Aalto-yliopisto lähetti jo neljättä kertaa poikkitieteellisen ryhmän osallistumaan yhteistyöyliopistoille tarkoitettuun ohjelmaan.

Opiskelijat Milla-Mari Vastavuo, Ralf Baumann ja Heikki Keskiväli palasivat Suomeen pala Piilaaksoa mukanaan. Eniten he haluavat muistaa kesästä intohimolla tekemisen. Kampuksen ilmapiiri oli innostava.

−Innostus tarttuu ja tekee ympärillä olevat ihmiset energisemmiksi, Insinööritieteiden korkeakoulusta juuri valmistumassa oleva Heikki kertoo.

Yrittäjyyttä ja esiintymistaitoja

Kurssit olivat työläitä mutta mielenkiintoisia. Opiskelu oli paljon sosiaalisempaa kuin Suomessa. Läksyjä tehtiin yhdessä joskus yömyöhään, ja opiskelijaporukka alkoi tuntua kuin perheeltä. Opetustiimit olivat isompia kuin kotiyliopistossa, talousosaamista painotettiin ja kursseilla oli enemmän vuorovaikutusta professorin kanssa.

Kaikkein selvimpänä piirteenä tuli kuitenkin Stanfordin vahva yhteys yritysmaailmaan. Kursseilla oli luennoitsijoita eri yrityksistä. Heikki ja Milla-Mari osallistuivat kurssille, jolla opiskelijat pääsivät astumaan yrityspomon saappaisiin kun heidän tehtäväksi annettiin yrityksen historian lukemisen jälkeen miettiä, minkälaisen päätöksen olisivat kyseissä tilanteessa tehneet. Ryhmät perustelivat päätöksensä, jonka jälkeen yrityksen edustaja kertoi, mitä yritys oikeasti teki. Opetus oli yhteydessä suoraan elävään elämään.

Stanfordin yrittäjyyshenkisyys näkyi myös siinä, että toiset opiskelijakaverit nähtiin varteenotettavina tulevaisuuden liikekumppaneina. Pätevyyttä arvioitiin paljon sen perusteella, miten hyvin opiskelija oli verkostoitunut. Verkostoitumisen lisäksi esiintymistaitojen osaamista pidettiin tärkeänä. Opiskelijoille opetettiin, miten hyvät kalvot tehdään ja miten ne esitetään hyvin.

− Palautetta saatiin hyvinkin suoraan. Kerrottiin, mitä huonoa ja hyvää esityksessä oli. Palaute oli rakentavaa ja liittyi aina siihen, miten esitystä voisi saada paremmaksi, Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelija Milla-Mari kertoo.

Opiskelijat kehottavatkin tulevia Aalto-yliopiston opiskelijoita valitsemaan kaikki mahdolliset viestintäkurssit osana tutkintoaan.

− Oli tulevaisuuden työ mitä tahansa viestinnästä, markkinoinnista ja esiintymisestä ei pääse kukaan eroon. Missään ammatissa ei pärjää ilman viestintätaitoja, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun toisen vuoden maisteriopiskelija Ralf painottaa.  

Poikkitieteellinen porukka

Opiskelijoilla riittää tarinoita kesästä. Kaikesta huomaa, että takana on loistokesä. Kampukselta löytyi kaikenlaista isompaa ja pienempää nähtävää: kellotorni, kirkko, yhdistetty kirjakauppa ja Stanford-tuotteita myyvä kauppa, taidemuseo, maailman ensimmäinen kovalevy, eri yritysten mukaan nimetyt rakennukset. Kampuksella oli elämää, turistien vilinää ja jatkuvaa livemusiikkia.  

Tiukan valinnan haastatteluineen läpäisseet opiskelijat olivat kaikista Aallon kuudesta korkeakoulusta ja opinnoissaan eri vaiheissa. Milla-Mari, Heikki ja Ralf kehuvat poikkitieteellistä porukkaansa mukavaksi. Ilman kesäkoulukokemusta he eivät olisi tavanneetkaan ja oppineet toisiltaan. Porukalla tehtiin kotitehtäviä, käytiin seinäkiipeilemässä ja tutustuttiin kampuksen nähtävyyksiin.

Kuvat: Aallon opiskelijaryhmä

Kuvassa vasemmalta Milla-Mari Vastavuo (Kemian tekniikan korkeakoulu), Heikki Keskiväli (Insinööritieteiden korkeakoulu), Diep Nguyen (Kauppakorkeakoulu), Tuomas Leinonen (Sähkötekniikan korkeakoulu), Marc Härkönen (Perustieteiden korkeakoulu) ja Ralf Baumann (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu).

Lue lisää kesäkoulusta:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.