ɫɫ

Uutiset

Paavo Penttilälle myönnetty vuoden 2022 Hayashi Jisuke -palkinto

The Cellulose Society of Japan on myöntänyt Paavo Penttilälle Hayashi Jisuke -palkinnon merkittävistä kansainvälisistä saavutuksista selluloosatutkimuksen alalla. Penttilä työskentelee tällä hetkellä akatemiatutkijana Aalto-yliopiston biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella, missä hän johtaa "Biopohjaisten materiaalien rakenne" -tutkimusryhmää. Palkinto luovutettiin virallisesti erityisessä seremoniassa, joka järjestettiin kansainvälisen selluloosakonferenssin yhteydessä Hiroshimassa Japanissa viime viikolla.
Palkinto jaettiin Penttilälle Hiroshimassa.
Palkinto luovutettiin Hiroshimassa syyskuussa 2023. Kuva: Patrik Ahvenainen, Aalto-yliopisto

Filosofian tohtori Penttilä on keskittynyt tutkimustyössään hierarkkisten selluloosamateriaalien rakenteen tutkimiseen röntgen- ja neutronisironnan avulla. Hän on soveltanut näitä tekniikoita erilaisissa tutkimustapauksissa, joiden tuloksena on syntynyt yli 50 tieteellistä artikkelia laajan kansainvälisen yhteistyökumppaniverkoston kanssa. Paavo Penttilä on saanut useita tutkimusapurahoja, muun muassa Suomen Akatemian akatemiatutkijan rahoituksen vuosille 2021-2026.

Paavo Penttilä on edistänyt merkittävällä tavalla selluloosamateriaaleista mitatun sirontadatan tulkintaa, muun muassa kehittämällä mallin puusta mitattujen sirontaintensiteettien analysointiin. Tutkimuksessaan Penttilä on käyttänyt sirontamenetelmiä erityisesti puun ja veden vuorovaikutusten tutkimiseen nanokokoluokassa. Tutkimus on tuottanut perustavanlaatuista tietoa veden aiheuttamasta paisumiskäyttäytymisestä puun soluseinien mikrofibrillirakenteissa ja parempaa ymmärrystä kosteuden vaikutuksista selluloosakiteisiin. Äskettäin Penttilä on ottanut käyttöön koneoppimisen työkaluja, joiden avulla pyritään analysoimaan tehokkaasti suuria määriä puun sirontadataa.

Palkintoa myönnettäessä huomioitiin myös Paavo Penttilän aktiivisuus kansainvälisessä toiminnassa. Penttilä on aktiivisesti edistänyt kansainvälistä yhteistyötä ja yhdistänyt eurooppalaisia ja japanilaisia tutkijoita vierailemalla japanilaisissa yliopistoissa ja rakentamalla yhteistyötä molempien yhteisöjen tutkijoiden kanssa. Hän viettää palkintoseremonian jälkeiset kolme viikkoa vierailijana Kioton yliopistossa, mihin hän on saanut apurahan Japan Society for the Promotion of Sciencelta. Penttilä toimii aktiivisesti myös tieteellisissä järjestöissä, sillä hän on tällä hetkellä American Chemical Societyn selluloosa- ja uusiutuvien materiaalien jaoston varavaltuutettu ja Suomen kansallisen kristallografian komitean sihteeri.

Aiemmin vain yksi suomalainen on saanut tämän tunnustuksen, professori Eero Kontturi Aalto-yliopistosta vuonna 2017. Aiemmat  voittajat. 

Colour photo of wood chips and samples on textured surfaces, in a petri dish and a closed test tube

Biopohjaisten materiaalien rakenne

Akatemiatutkija Paavo Penttilän johtama ryhmä

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.