Rakentaminen on yksi maailman suurimmista ja perinteisimmistä toimialoista – ja samalla yksi niistä, joissa tehokkuus ja ä kaipaavat kipeästi parannusta. Rakennusala on myös digitalisaatiossa monia muita toimialoja jäljessä, vaikka potentiaalia olisi valtavasti.
Näitä rakennusalan suuria haasteita ratkoo neljän Aalto-yliopiston opiskelijan perustama yritys Complink, joka haluaa tehdä rakennusteollisuudesta tekoälyn ja rakennustietomalliteknologian (BIM) avulla paitsi kustannustehokkaampaa, myös kestävämpää. Yrityksen toiminta pääsee Suomessa vauhtiin kuluvan vuoden aikana, ja tavoitteena on laajentua muualle Eurooppaan viiden vuoden sisällä.
Yksi Complinkin perustajista, toimitusjohtaja ja Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija Jonathan Atwood kertoo, että yritys on kehittänyt rakennusyritysten käyttöön ohjelman, joka hyödyntää paitsi tekoälyä, myös arkkitehtien ja insinöörien luomia tietomalleja löytääkseen rakennuskohteisiin juuri sopivat tuotteet. Tämän avulla on mahdollista parantaa työmaiden hankinta- ja logistiikkaprosesseja.
“Jos suunnittelija esimerkiksi luo ilmanvaihtokanavan, voimme vertailla sitä markkinoiden vastaaviin tuotteisiin käyttämällä teknisiä ominaisuuksia kuten vaikkapa halkaisija tai materiaali. Tämän jälkeen järjestelmä optimoi oikean valinnan esimerkiksi kustannusten, laadun, hiilidioksidipäästöjen, logistiikan ja aikataulujen perusteella", Atwood selittää.
Tämä tarkoittaa, että rakennusfirmat voivat säästää huomattavasti aikaa ja rahaa. Perinteisesti hankintaprosessi voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia, mutta Complinkin ohjelmisto pystyy suorittamaan saman analyysin minuuteissa. Atwoodin mukaan tämä voi tuoda yrityksille miljoonien eurojen säästöt vuosittain. Kustannustehokkuuden lisäksi myös ä paranee.
”Ohjelmistomme optimoi myös paljon päästöjä tuottavaa rakentamisen logistiikkaa ja tekee hankintaprosessista kestävämmän”, sanoo Complinkin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Niklas Paassilta, Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija hänkin.
Complinkin tavoitteena on optimoida myös rakentamisen aikataulutusta. Tulevaisuudessa ohjelmisto tulee sisältämään toiminnon, joka optimoi tuotteiden toimitusten ja työmaalla tapahtuvan rakentamisen ajoituksen, sillä budjettiylitykset ja aikatauluviiveet ovat yleisiä ongelmia rakennusalalla.
"Rakennusprojektit ovat usein myöhässä ja budjetit ylittyvät. Haluamme, että hankintaprosessi ja materiaalien hallinta tapahtuvat tehokkaasti, jotta projektien aikataulut pitäisivät paremmin", Atwood sanoo.
Tämä mahdollistaa eri tavoitteisiin mukautuvat projektit. Rakennusprojektien prioriteetit vaihtelevat: toiset haluavat pitää kustannukset minimissä, kun taas toiset painottavat kestävyyttä. Complinkin teknologia mahdollistaa molempien näkökulmien yhdistämisen, jolloin kustannustehokkaat ratkaisut voivat sisältää myös änäkökulmia.
Aallon yrittäjyysyhteisö mahdollisti startupin synnyn
Ajatus tekoälyn ja teknologian hyödyntämisestä rakennusalan toiminnan tehostamiseen heräsi, kun Atwood ja Paassilta tekivät markkina-analyyseja osana strategisen johtamisen opintojaan. Heitä yhdisti innostus yrittäjyyteen sekä yhteydet rakennusalaan, joten kun he tapasivat Aalto-yliopiston Startup Saunalla tekniikan alan opiskelijan Mikko Suhosen ja arkkitehtuuria opiskelevan Aino Hukkasen, syntyi idea yhteisestä yrityksestä.
Yrityksen kehityksessä on yhdistetty neljän eri alan osaamista: Suhonen on kehittänyt ohjelmistoa ja tekoälyalgoritmeja, Hukkanen on panostanut erityisesti käyttöliittymän suunnitteluun ja yrityskulttuurin kehittämiseen, ja Atwood ja Paassilta ovat rakentaneet liiketoimintasuunnitelmaa sekä hoitaneet yhteyksiä rahoittajiin ja asiakkaisiin.
"Aallon yrittäjäyhteisöllä olikin keskeinen rooli siinä, että uskalsimme kehittää ideamme startupiksi”, Paassilta kertoo.
Viime kesänä Complink kehitti prototyypin ohjelmistosta, joka auttoi navigoimaan rakentamisen säädösviidakossa. Nyt kehitystyö on kuitenkin keskittynyt rakennusprosessia tehostavaan ohjelmistoon. Keskusteluja yhteistyöstä on jo käyty useiden suomalaisten rakennusalan yritysten kanssa, ja ensimmäinen pilottiprojekti on tarkoitus aloittaa keväällä 2025.
Tavoitteena on myös laajentaa toimintaa nopeasti ja kansainvälistyä. Ensivaiheessa Complink pyrkii saamaan asiakkaikseen rakennusyrityksiä Suomessa, ja sen jälkeen suunta on Pohjoismaihin ja Eurooppaan.