ɫɫ

Uutiset

Opiskelijoiden rakentava palaute huomioidaan ja sen pohjalta ohjelmissa kehitetään toimintatapoja

Kauppakorkeakoulussa AllWell?-kysely on opiskelijoille yksi tärkeimmistä väylistä antaa palautetta omasta ohjelmasta ja yliopiston palveluista ylipäänsä.
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita juttelemassa
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston AllWell?-opiskeluhyvinvointikysely on avoinna vuosittain kaikille toisen vuoden kandidaattiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille. Kyselyn saa aina helmikuussa noin 4 700 opiskelijaa. Tänä vuonna kyselyyn voi vastata 30.1.–13.2.2025. Kyselyyn vastataan nimettömänä, eikä yksittäisiä vastauksia pystytä tunnistamaan tulosten käsittelemisessä. Jokainen vastaus kyselyyn on merkityksellinen. 

AllWell?-kysely, helmikuu 2025
Kyselyn kohderyhmään kuuluvat saavat sen sähköpostitse ja tekstiviestillä.

Kyselyllä halutaan tukea hyvinvoinnin teemojen huomioimista opetuksessa. Opiskelijoiden ei ole tarkoitus uupua opintojen alla. Koska tämä riski on kuitenkin tunnistettu, pyritään uupumista ennaltaehkäisemään toimintaa kehittämällä. Kyselyyn vastannut opiskelija saa kyselyn päätyttyä henkilökohtaista palautetta esimerkiksi stressinhallinnasta ja siitä, miten hän voi parantaa omia opiskelutaitojaan. 

Esimerkkejä tehdyistä parannuksista: esimerkkipolut ja opettajatutorit 

Ohjelmissa päätetään AllWell?-kyselyyn tulleiden vastausten perusteella omat toimenpiteet. Vuonna 2023 parannuskohteita olivat esimerkiksi maisteriohjelman orientaatiopäivän kehittäminen ja joissain ohjelmissa akateemisten ja ainejärjestöjen välisen yhteistyön parantaminen. Viime vuonna jatkettiin sekä jo aiemmin käynnistettyjen että täysin uusien kehityskohteiden työstämistä.

Tieto- ja palvelujohtamisen laitoksella (Information and Service Management, ISM) on tehty sekä pääaineessa että molemmissa maisteriohjelmissa eli ISMissä ja Business Analytics -ohjelmassa esimerkkipolkuja yhdessä Aalto Business Technology -ainejärjestön kanssa.

”Esimerkkipolkujen tarkoituksena on kuvata opiskelijoille, miten yhdistelemällä eri kursseja voi luoda itselleen ja omiin kiinnostuksenkohteisiin sopivan kokonaisuuden, ja miten tämä kokonaisuus voidaan aikatauluttaa eri vuosille. Esimerkiksi toimitusketjuista ja kestävästä kehityksestä kiinnostunut opiskelija löytää ”Sustainable Supply Chains” -polusta suuren määrän kiinnostavia kursseja tästä aihepiiristä sekä joukon aihepiiriä tukevia sivuaineita niin kandi- kuin maisteritasoilla”, professori Juuso Liesiö kertoo.

”Esimerkkipolut myös kannustavat opiskelijaa aloittamaan uransa aiheen parissa, selkeässä roolissa”, lisää opiskelija Jonatan Nuutinen Aalto Business Technology -ainejärjestön edustajana.

Taloustieteen professori Matti Sarvimäki kertoo, että heidän aineessaan on otettu käytäntö, että jokaisella opiskelijalla on oma opettajatutor, jonka kanssa opiskelija tapaa kahdestaan vähintään kerran puoli tuntia. 

”Opettajatutor on aloitteellinen ensimmäisen tapaamisen järjestämisessä ja tämän jälkeen opiskelija voi halutessaan pyytää uutta tapaamista aina, kun sille on tarve. Tapaamisten tarkoitus on antaa opiskelijoille mahdollisuus keskustella tutorin kanssa sekä opintojen suunnittelusta että laajemmasta urasuunnittelusta. Samalla saamme kuulla jokaiselta opiskelijaltamme kokemuksia opinnoistaan, mikä auttaa meitä kehittämään ohjelmaamme.” 

”Toinen parannus on se, että otimme osalla kursseista käyttöön Zulip-chat-alustan täydentämään perinteisiä harjoitussessioita. Esimerkiksi taloustieteen perusteiden kurssilla opiskelijat voivat kysyä chatissä neuvoa viikkoharjoituksiin ja luennolla epäselviksi jääneisiin asioihin, ja opetusassistentit pyrkivät vastaamaan kysymyksiin nopeasti”, Matti Sarvimäki jatkaa.

AllWell?-opiskelijakysely on auki 30.1.-13.2.2025

Kannustathan opiskelijoita vastaamaan. Henkilökohtainen linkki kyselyyn lähetetään sähköpostitse ja tekstiviestillä kaikille Aalto-yliopiston 2. vuoden kandiopiskelijoille ja 1. vuoden...

Lue lisää
AllWell_small
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.