ɫɫ

Uutiset

Opiskelijoiden elokuvat menestyivät Tampereen elokuvajuhlilla

Tinja Ruusuvuoren, Reetta Huhtasen, Tiia Kouvon ja Lauri-Matti Parppein elokuville tunnustusta.
Untitled (Burned Rubber in Asphalt, 2018)

Tinja Ruusuvuoren dokumentti Untitled (Burned Rubber on Asphalt, 2018) kahmi palkintoja elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa. Se voitti pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa, opiskelijapalkinnon sekä Tampereen ehdokkuuden Eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon saajaksi. Elokuva on "muotokuva kaukaisesta pohjoisesta paikasta, jossa eristyneisyyttä ja tylsyyttä paetaan mielikuvituksellisin keinoin: jokapäiväiset ajoneuvot muuntuvat taidetarvikkeiksi. Tutkivalla otteellaan ohjaaja osoittaa, miten epäkypsältä vaikuttava hurvittelu voikin olla luovaa ilmaisua, joka ansaitsee taiteellisen tarkastelun”, kuten kotimainen tuomaristo valintaansa perusteli.

Reetta Huhtasen dokumenttielokuva Aatos ja Amine (2019) palkittiin Kirkon mediasäätiön palkinnolla sekä kotimaisen kilpailun erikoispalkinnolla. Tuomaristojen perusteluissa nousivat esiin muun muassa elokuvan filosofinen arvo sekä sen hyväntuulinen ja samalla syvällinen tapa käsitellä eri tavalla ajattelevien ja uskovien ihmisten keskinäistä yhteyttä ja ystävyyttä.

Kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien erikoispalkinnon sai Tia Kouvon fiktiivinen elokuva Mummola (2018), jossa “nokkelasti rajattua tragikomediaa jokaiselle tutusta kokemuksesta vahvistaa kuiva huumori ja erinomaisesti orkestroitu ensemble, jonka jokaisen esiintyjän koominen ajoitus osuu kohdilleen”.

Lisäksi elokuvaohjauksen opiskelija Lauri-Matti Parppein elokuva Hiljaa kuin murhaajat (Quietly like Murderers, 2019) valittiin nuorisotuomariston suosikiksi.

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.