ɫɫ

Uutiset

Opiskelijat tarkastelivat private credit -markkinaa OP Pohjolalle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja OP Pohjola tekivät yhteistyötä opiskelijaprojektissa, jossa tutkittiin private credit -liiketoiminnan kehitystä ja mahdollisuuksia Euroopassa.
OP Pohjolan opiskelijaprojektiryhmä
(vas. ) Atte Pitkälahti (OP), Riiko Pesonen (OP), Anton Kattelus (Aalto), Jyrki Ikonen (OP) sekä Roope Tainio (Aalto)

Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelijat Anton Kattelus ja Roope Tainio toteuttivat laajan katsauksen private credit -markkinasta sekä sen mahdollisuuksista ja ominaispiirteistä. Projektin lähtökohtana oli ymmärtää markkinan rakenteellista kehitystä ja tunnistaa rahoitustilanteita, joissa private credit toimii vaihtoehtona perinteiselle pankkirahoitukselle. Projektin tulokset esiteltiin OP Pohjolan strategiayksikön asiantuntijoille joulukuussa 2025.

Private credit, joka tunnetaan myös nimellä non-bank lending, on kasvanut finanssikriisin jälkeen erityisesti keskisuurten yritysten rahoituksessa pankkisektorin sääntelyn kiristyessä. Viime vuosina laajentuminen suurempiin transaktioihin on lisännyt kilpailua rahoitusjärjestelyissä, mikä on tehnyt aiheesta ajankohtaisen pankeille ja muille velkarahoituksen järjestäjille.

Projektissa private credit -markkinaa tarkasteltiin kokonaisuutena yhdistämällä markkinadataa, tutkimuskirjallisuutta ja asiantuntijahaastatteluja. Työtä tehtiin yhteistyössä OP Labin ja strategiatiimin kanssa, mikä auttoi tarkentamaan analyysiä projektin aikana. Tarkastelu kattoi yritysrahoituksen ja varainhoidon näkökulmat, jotta private creditiä voitiin arvioida osana velka- ja pääomamarkkinakehitystä.

Private credit on kasvanut Pohjoismaissa

Projektin tulokset osoittivat, että private credit -markkinan hallinnoitavien varojen (AUM) määrä, jota käytetään kuvaamaan markkinan kokoa, on kasvanut merkittävästi erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa finanssikriisin jälkeen. Tuloksista nousi esille myös, että pankkien liiketoiminnalle keskeiset syndikoitujen lainojen ja joukkovelkakirjalainojen markkinat ovat menettäneet osuuksia private creditille. 

Opiskelijat tunnistivat lisäksi, että Pohjoismaissa private credit -rahoitus on lisääntynyt yritysostoissa ja rahoitusjärjestelyissä, kuten erityisesti terveys-, ohjelmisto-, kiinteistö- ja teollisuussektoreilla. Kehityksen taustalla tunnistettiin useita tekijöitä, kuten pankkisääntelyn kiristyminen, joka on ohjannut osaa riskisemmästä yritysrahoituksesta yksityisille markkinoille, sekä instituutiosijoittajien kasvaneet allokaatiot private credit -sijoituksiin.

Markkinahavaintojen lisäksi opiskelijat tutkivat projektissa, mitä yritysrahoituksessa ja rahastojen palvelutarjonnassa on hyvä huomioida private credit -markkinnan kehityksen kannalta. Pankkikeskeisessä Euroopan ja Pohjoismaiden velkamarkkinassa opiskelijat tunnistivat pankkien vahvuuksiksi syvät asiakassuhteet ja kattavat palveluvalikoimat. Työssä esitettiin markkinasta ja tutkimuksista tunnistettuja vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja, jotka erosivat toisistaan riskinoton, kontrollin ja rahoitusrakenteiden osalta. 

Selkeitä suosituksia strategiatyön tueksi

Opiskelijat olivat tyytyväisiä projektiin. “Projektin aikana saimme paljon vastuuta ja pääsimme lopuksi esittämään tulokset OP Pohjolan strategiayksikölle. Oli hienoa nähdä, että lopputulos oli hyödyllinen ja sitä myös arvostettiin”, Anton Kattelus sanoi.

Roope Tainio jakoi näkemyksen ja kertoi toimivan yhteistyön myös tukeneen työn etenemistä. “Projekti haastoi meitä sopivasti soveltamaan kursseilla opittuja asioita. Myös aktiivinen yhteistyö OP Pohjolan sisäisen innovaatiokiihdyttämön OP Labin kanssa oli hyödyllistä ja auttoi meitä syventämään projektissamme asiakkaalle tärkeitä aiheita.”

OP Pohjolan puolelta projektin omistajana toimineen Strategy Lead Jyrki Ikosen mukaan ryhmä teki erinomaista työtä ja ylitti projektille asetetut tavoitteet. “Projektin raportointi osoitti private credit -kehityksen näkyvän myös pohjoismaisella tasolla ja opiskelijoiden tuloksista tehty esitys oli laadittu ammattimaisesti. Projektissa tehdyt markkinadataan ja tutkimukseen perustuvat markkinahavainnot ja johtopäätökset ovat hyödyllisiä. Hienoa oli myös se, että opiskelijat uskalsivat antaa rohkeasti suosituksia.”

Myös projektin akateemisena ohjaajana toiminut professori Juha Joenväärä rahoituksen laitokselta antaa kiitosta opiskelijoilleen. “Anton ja Roope osoittivat vahvaa ymmärrystä pankkien mahdollisuuksista kehittää liiketoimintaansa ja siitä, miten vastata kiristyvään kilpailuympäristöön. Esitetyt suositukset olivat selkeitä, analyyttisiä ja hyvin toteuttamiskelpoisia. He tuottivat uutta, relevanttia tietoa sekä hyvin perusteltuja näkökulmia.”

Ihmisiä kerääntyneenä punavalkoisen onnenpyörän ympärille tapahtumassa. Sininen tausta logolla näkyvissä.

Premium Partner - OP Pohjola

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2013.

Kauppakorkeakoulu
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.