ɫɫ

Uutiset

Opiskelijat suunnittelivat kattosaunan keskelle Lontoota

Lontoossa on avattu suomalainen sauna, joka hohtaa iltavalaistuksessa Thames-joen rannalla. Sauna on Aalto-yliopiston ja Southbank Centren yhteistyöprojektin tulos.
Photo: Valentina Casalini

Queen Elizabeth Hallin kattoterassilla Southbank Centren tapahtuma- ja taidekeskuksessa sijaitseva sauna on kiinnostava näyte suomalaisesta, tuoreesta design-osaamisesta, jossa yhdistyvät arkkitehtuuri ja taide. Sauna on Southbank Centren ja Aalto-yliopiston yhteistyöprojekti ja sen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aalto-yliopiston kaluste- ja tilasuunnittelun maisteriopiskelijat Pedro Pablo Garcia Alcazar, Markus Holste, Monica Romagnoli ja Miki Sordi yhteistyössä kuvanveistäjä Jaakko Pernun kanssa. Sauna on auki joulukuun 30. päivään asti.

"On valtava kunnia Aalto-yliopistolle ja Suomelle saada kutsu suunnitella ja toteuttaa projekti näin näkyvälle ja riskialttiille paikalle keskellä Lontoota. Entistä haastavammaksi asian tekee se, että suunnittelutehtävänä on ollut sauna, joka maailmalla usein nähdään synonyyminä suomalaisuudelle. Saunaan liittyy valtava määrä symboliikkaa ja erilaisia odotuksia. On erityisen ilahduttavaa että opiskelijamme ovat itsenäisyytemme juhlavuoden kunniaksi tulkinneet aihetta eläytyen ja perinteitä rohkeasti uudelleen tulkiten”, toteaa projektia ohjannut Aalto-yliopiston professori Pentti Kareoja.

Saunan rakenne on puinen kehikko, jota toistamalla on luotu pituussuunnassa toimiva rakennus. Rakenne on peitetty läpikuultavilla polykarbonaattilevyillä, jotka on valaistu. Näin saunasta on haluttu luoda valoisa maamerkki Lontoon talvi-iltoihin. Sisätilan toiminnot etenevät molemmista päistä saunarituaalien mukaisesti päättyen rakennuksen keskellä sijaitsevaan yhteiseen saunaan. Siellä käyttäjät voivat kohdata toisensa, näkymät Thames-joelle sekä kuvataiteilija Jaakko Pernun teoksen.

Sauna on osa Southbank Centren Nordic Matters -näyttelyä, joka on esillä vuoden ajan. Näyttely esittelee laajalti Pohjoismaita, jotka on jo pitkään arvioitu maailman parhaiksi elinympäristöiksi ja yhteiskunniksi sekä sosiaalisen muutoksen etujoukoiksi. Näyttelyyn on valittu mielenkiintoisia aiheita ja ilmiöitä kulttuurin ja taiteen alalta kaikista Pohjoismaista.

Southbank Centre on maailmankuulu tapahtuma- ja taidekeskus, joka tarjoaa ohjelmaa ympäri vuoden. Se tavoittaa vuosittain yli kuusi miljoonaa ihmistä ja tarjoaa yli 5000 tapahtumaa, joissa esiintyy maailmanluokan taiteilijoita eri puolilta maailmaa.

äپٴᲹ:

Professori Pentti Kareoja, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 040 7680 659, pentti.kareoja@aalto.fi

Kaluste- ja tilasuunnittelun maisteriopiskelija Markus Holste, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 041 4618 984, markus.holste@aalto.fi

۰ٲٱ𾱲ٲön päällikkö Pirita Posti, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 3646 381, pirita.posti@aalto.fi

Instagram: finnish_rooftop_sauna

Southbank Centre:  

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.