ɫɫ

Uutiset

Opiskelija Roman Suran halusi laittaa hyvän kiertämään ja ryhtyi kansainväliseksi tutoriksi

Romanin mielestä tutorointi on palkitsevaa, sillä hän on saanut ystäviä ympäri maailmaa ja oppinut tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.
Picture of Roman Suran

Kuka olet ja mitä opiskelet?

Olen Roman ja aloitin opinnot Aallossa vaihto-opiskelijana viime lukuvuonna. Pandemiasta sekä etäopiskelusta huolimatta pidin opinnoista ja viihdyin äää, joten päätin hakea Aalto-yliopistoon maisteriopintoihin.

Tällä hetkellä suoritan maisterintutkintoa Sähkötekniikan korkeakoulussa ja kirjoitan diplomityötäni Sähkötekniikan ja automaation laitoksella. Yksi harrastuksistani on toimia SIK:n kv-ISOna eli tutorina kansainvälisille opiskelijoille.

Miksi hait kv-ISOksi?

Aalto-yliopiston ja AYY:n luoma yhteisö on inspiroinut minua pohtimaan, miten meidän tulisi kohdella toisiamme yhteiskunnassa. Hain kv-ISOksi, koska tiedän tarkalleen miltä uusista kansainvälisistä opiskelijoista tuntuu, kun he tulevat uuteen maahan. He saattavat kohdata monia haastavia tilanteita vaihto-opintojensa alussa. Kv-ISOn tehtävä on auttaa heitä ja tehdä saapumisesta mukavampaa sekä vähemmän stressaavaa.

Mitä tehtäviä kv-ISO-toimintaan kuului?

Kv-ISOn tehtäviin kuuluu esimerkiksi saapuvien opiskelijoiden avainten noutaminen, tapahtumista tiedottaminen ja kysymyksiin vastaaminen. Lisäksi annoin opiskelijoille vinkkejä vapaa-ajanviettomahdollisuuksista Suomessa.

Teimme tutor-ryhmämme kanssa monia asioita yhdessä. Pelasimme esimerkiksi ”beer-pongia” ja krokettia, kävimme lounaalla, osallistuimme orientaatioviikon juhliin ja haalareiden sovitukseen sekä kävimme patikoimassa Nuuksion kansallispuistossa.

Kiitos tutor-kokemuksen, olen myös saanut ystäviä ympäri maailmaa sekä paljon hyviä muistoja.

Roman Suran

Mikä on kv-ISOn tärkein ominaisuus?

Tärkeintä on olla hyväntahtoinen, kunnioittava ja nöyrä. Näin luodaan ympäristö, jossa ryhmän jäsenet tuntevat olonsa mukavaksi ja kokevat ryhmän toiminnan hyödylliseksi.

Mitkä ovat kv-ISOna toimimisen hyödyt?

Olen oppinut johtamaan monikulttuurista ryhmää ja työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Kiitos tutor-kokemuksen, olen myös saanut ystäviä ympäri maailmaa sekä paljon hyviä muistoja.

Kv-ISOna toimiminen mahdollistaa tutustumiseen monista eri taustoista tuleviin opiskelijoihin. On tärkeää oppia työskentelemään ryhmässä yhteisten tavoitteiden eteen yksilöiden välisen kilpailun sijaan, mikä on tärkeä taito myös työelämää ajatellen.

Millainen oma tutorisi oli, kun aloitit Aallossa?

He tukivat meitä ja yrittivät aina löytää ratkaisut ongelmiimme. Kun itse aloitin kv-ISOna, otin mallia omista tutoreistani: aloitimme yhteydenpidon jo ennen Suomeen saapumista, tarjosin apua ja rohkaisin opiskelijoita kysymään kysymyksiä.

Aalto-yhteisö ja suomalaisten rehtiys olivat tekijöitä, jotka aikoinaan auttoivat minua löytämään paikkani Suomesta. Omalla tutor-ryhmälläni oli todellakin iso vaikutus tähän.

Hakuaika Sähkötekniikan korkeakoulun isoksi vuodelle 2022 on nyt auki!

Hakulomake Sähköinsinöörikillan (SIK) isoksi . Haku on auki 28.2.2022 asti.

Hakulomake Automaatio- ja systeemitekniikan killan isoksi . Haku on auki 20.2.2022 asti.

Lue lisää kokemuksia tutoroinnista

Kuvassa Oskari Ponkala talvisessa maisemassa

Tutor Oskari Ponkala: “Tutorointikokemus kasvattaa”

Elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa opiskelevan Oskarin mieleen ovat jääneet erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden tutustuttaminen suomalaiseen saunakulttuuriin ja mielenkiintoiset keskustelut.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.