Opettaja: ohjaa opiskelijasi varaamaan tiedonhaun opastukseen aika MyStudiesissa
Aalto-yliopiston Kirjastopalvelut tarjoaa tiedonhankintataitojen opetusta ja henkilökohtaista tiedonhaun ohjausta, jonka opiskelija voi varata suoraan MyStudies-palvelussa. Suosittelemme palvelua erityisesti tutkimuksen tekijöille opintojen eri vaiheissa: opiskelija voi valita esimerkiksi kandidaatin-, maisterin- tai jatko-opintoihin sopivan ohjaussession. Opastuksen tavoitteena on, että opiskelija oppii hyödyntämään tiedonlähteitä itsenäisesti omassa opinnäytetyössään tai tutkimuksessaan. Paras ja kattavin lopputulos syntyy usein keskustellen tietoasiantuntijan kanssa, jolloin opiskelija saa täsmällistä tukea hakustrategioihin, sopivien tietokantojen valintaan ja lähteiden arviointiin.
Pyydämme sinua nostamaan tämän mahdollisuuden esiin kursseilla, seminaareissa ja ohjaustapaamisissa. Voit esimerkiksi lisätä ohjeen ajanvaraukseen kurssisivulle tai opintojakson tiedotteisiin, muistuttaa asiasta seminaarien aloituskerroilla sekä ohjata yksittäisiä opiskelijoita varaamaan ajan silloin, kun tiedonhaku nousee esiin ohjauksessa. Näin tuet opiskelijoiden akateemisia työskentelytaitoja, parannat lähdekäytön laatua ja tehostat omaa ohjaustyötäsi.
- Opiskelijoiden uutinen tiedonhaun opastuksesta ²¹²¹±ô³Ù´Ç.´Ú¾±:²õ²õä
- Ohjaa opiskelijasi varaamaan aika
- ³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹ Kirjastopalveluiden tiedonhankinnan opetuksesta
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.