OBJEKTI-näyttely tuo nykytaiteen keskelle arkea Espoossa

Neljättä kertaa järjestettävä OBJEKTI-ryhmänäyttely tuo tänä kesänä monipuolisen ja yllättävän kattauksen julkista nykytaidetta arjen ympäristöön Espoon keskuksen alueella. 14.6.–2.9.2018 nähtävä näyttely koostuu 12 taideteoksesta, jotka ilmentävät nykytaiteen eri muotoja aina nykykuvanveistosta äänitaiteen kautta yhteisötaiteeseen.
Taiteilijoiden työskentelyn lähtökohtana on ollut paikkasidonnaisuus, ja monet näyttelyn teoksista on tehty erityisesti OBJEKTI-näyttelyä varten. Tänä vuonna taideteoksissa painottuvat ympäristöteemat sekä sosiaaliset kysymykset.
Näyttelyssä on teoksia yhteensä 16 taiteilijalta, joista suuri osa työskentelee tai opiskelee Aalto-yliopistossa: Heini Aho, Art & Process (Ari Björn ja Heini Matveinen), Bartaku, Rosamaría Bolom, Edwina Goldstone, Ramina Habibollah, Parsa Kamehkhosh, Sanna Karlsson-Sutisna, Petri Kuljuntausta, Maria Mastola, Tuula Närhinen, Sepideh Rahaa, Tiina Raitanen, Satu-Minna Suorajärvi ja Arlene Tucker. Aalto-yliopisto on myös näyttelyn yhteistyökumppani.
“Olen erittäin tyytyväinen tämän vuoden OBJEKTI-näyttelyn taiteilija- ja teosvalintoihin”, sanoo näyttelyn järjestäjä ja kuraattori, Aalto-yliopiston kuvanveiston opettaja Andy Best. “On aina jännittävää työskennellä taiteilijoiden kanssa ja nähdä installointiprosessin alkaessa miten suunnitelmat muuttuvat todeksi. Tämän vuoden näyttelystä tulee haastava, ja toivon sen kiehtovan sekä paikallisia asukkaita että vierailijoita. Monet teokset käsittelevät vakavia aiheita, kuten ilmastonmuutosta, joukkosukupuuttoa ja pakolaiskriisiä, mutta kuitenkin runollisella ja luovalla tavalla. Toiset teokset taas haastavat meidät pohtimaan aikaa, olemassaoloa ja omaa paikkamme maailmassa.”
Julkinen taide ja asukkaat kohtaavat
OBJEKTI sai alkunsa Andy Bestin "Media Intervention in the City" -kurssilla, jota on järjestetty viimeisten kahdeksan vuoden ajan eri paikoissa, kuten Espoon keskuksessa, Tapiolassa ja Kampissa.
"Espoon keskustassa työskennellessäni tajusin, että nykytaidetta tai kulttuuria ei ole ammattimaisella tasolla tarjolla paikallisille ihmisille. Suurin osa Espoon kulttuuritapahtumista keskittyy Tapiolan alueelle. OBJEKTI osoittaa, että Aalto-yliopiston kaltainen laitos voi tuoda asukkaille etuja monin tavoin", Andy Best kertoo.
Näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 14.6.2018 klo 14-16 osoitteessa Lagstad hembygdsgård, Vanha Lagstadintie 4, 02770 Espoo. Näyttelyn avaa Espoon kaupungin kulttuurijohtaja Susanna Tommila klo 14.00. Tervetuloa!
Syyskuun alkuun asti esillä olevan kuvanveisto- ja ympäristötaidenäyttelyn lisäksi ohjelmassa on erilaisia tapahtumia. Lapsille järjestetään maksuttomia taidetyöpajoja yhteistyössä Trapesan sekä Entressen kirjaston kanssa. Lisäksi Espoo-päivänä 25.8. Espoontorin ympäristöön tulee taide-, musiikki- ja tanssiperformansseja.
Tapahtumaa tukevat Espoon kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus. ۳ٱٲökumppaneita ovat Trapesa, Catalysti, Aalto-yliopisto ja Lagstad hembygdsgård.
äپٴDz:
Näyttelytiedottaja Riikka Lammi, 040 532 2862, objektiespoo@gmail.com
Lue lisää uutisia

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella
FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa
Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.